
Haloo Helsinki! on uusi, nuorta energiaa uhkuva bändi pääkaupunkiseudulta.
Historia
Kaikki alkoi Suutarilan ala-asteen musiikkiluokalta jo vuonna 2000, jolloin yhtyeen kitaristit Leo (16 v.) ja Jere (16 v.) tapasivat toisensa. Samaisesta koulusta aikaisemmilta vuosilta ovat tulleet julkisuuteen myös The Rasmus ja TikTak. Koulun musiikkiluokan lisäksi merkittävässä roolissa on ollut Pohjois-Helsingin Bändikoulu, jonka kautta Haloo Helsinki! löysi myös lopullisen kokoonpanon itselleen. Noin vuosi sitten yhtyeeseen liittyi laulaja-basisti Elli (17 v.) ja rumpali Jukka (15 v.). Haloo Helsinki! on raikas tuulahdus uutta 2000-luvun suomirockia. Tulevan albumin tuotannosta vastaavat Erno Laitinen ja Rake.
Debyyttialbumi julkaistaan keväällä 2008.
