Pirkka-Pekka Peteliuksen ”Hyvännäköinen – 36 lemmenlaulua”-kokoelma julkaistaan 15.6.

02-06-2005

15.6. ilmestyvä ”Hyvännäköinen – 36 lemmenlaulua” koostaa ensimmäistä kertaa yksiin kansiin Pirkka-Pekka Peteliuksen laulutuotannon mehukkaimmat kappaleet.

Petelius on uransa aikana tehnyt kaikkiaan kuusi pitkäsoittoa, joissa jokaisessa on toiminut merkittävänä yhteistyökumppanina tuottaja- sovittaja-orkesterinjohtaja Pedro Hietanen. Näiden herrojen yhteistyö on tuottanut ainutlaatuisen upeaa musiikkia jo yli kahden vuosikymmenen ajan.

Peteliuksen hurmaavan ovela laulutyyli ja sympaattinen ääni sopii saumattomasti yhteen Pedron kekseliäiden sävellysten ja nerokkaiden sovitusratkaisujen kanssa. Eikä sovi unohtaa sitä maamme pätevimmistä muusikoista koostuvaa soittajakaartia, jotka tuovat oman korvaamattoman panoksensa näiden levytysten lopputuloksiin. Mukana loistavat mm. Pave Maijanen, Marzi Nyman sekä useita säkenöiviä trumpettisooloja soittava Markku Johansson.

Petelius kohosi Suomen suurimpien viihteentekijöiden joukkoon vuonna 1983 kun hän esiintyi valtavan yleisömenestyksen saavuttaneessa Velipuolikuu-tv- sketsisarjassa. Velipuolikuu sisälsi runsaasti myös musiikkinumeroita, joiden pääasiallisena tulkitsijana nähtiin itseoikeutetusti veikeä-ääninen Petelius. Velipuolikuun musiikiksi valittiin lähinnä 30-luvun suomalaisia humppafoxeja ja jatseja. Suurin osa kappaleista oli todella iloisia ralleja. Sarjan musiikkinumeroita päätettiin julkaista lp-levyllä. Levyn nimeksi tuli sarjan tunnussävelmänäkin kuultu MUISTAN SUA ELAINE. Nimikkokappaleen ohella Peteliuksen debyyttilevyltä on tälle kokoelmalle valittu mm. Valto-Veikko Tynnilän säveltämä ”Tahiti” sekä Georg Malmsténin ”Saharan lilja”.

Peteliuksen toiselta levyltä, vuoden 1985 PIMPPARAUDALTA nousi suurimmiksi hiteiksi nimikappaleen lisäksi käännösbiisi ”Tra la la”, Pave Maijasen tv- sketsisarja Mutapainin ystäviin säveltämä ”Kauniita kesäpäiviä” sekä tiukka funk-menopala ”Ööliä läikkyy”.

Vuonna 1986 levytetty V.Y. VIHDOINKIN YHDESSÄ on osittain soundtrack-levy samannimiseen Kari Kyrönsepän ohjaamaan elokuvaan. Levyn tunnetuimmaksi kappaleeksi nousi jazzahtava ”Lemmentunneliin”, joka mm. voitti Levyraadin. Levyn muita tarttuvia menopaloja ovat mm. ”Kumilanka twist” ja ”Miks et tullutkaan”.

MTV3-kanavalla vuosina 1989–1991 nähty Peteliuksen ja Aake Kallialan kahdestaan tähdittämän Pulttibois-sketsisarja nosti koko kansan tietoisuuteen lukuisia uusia pähkähulluja hahmoja kuten James ”Apuva-mies” Potkukelkka ja Herra 47. Sarjasta tuttujen hahmojen ympärille rakennettiin kokonainen levyllinen toinen toistaan hauskempia musiikkiesityksiä. Tämä sai nimekseen TRIO EREKTUS: KULTALEVY 1. Hellyttävän sympaattiset ravintola- ja bensa- asemamuusikot Rampe (Petelius) ja Naukkis (Kalliala) kohosivat ehkä koko Pulttiboisien tunnetuimmiksi hahmoiksi. Aina yhtä lupsakkaiden tarinaniskijöiden kappaleista on tällä kokoelmalla edustettuna lattarisävytteinen ”Milloin, milloin, milloin” sekä ”Rämplin rous”. Tunnetulle 1960-luvulla televisiossa pyörineelle sarjalle irvailevat Pulttibois-hahmot Heikki ja Kaija esittävät Pedron säveltämän kappaleen ”Tampere” ja Herra 47 tekee varsinkin naispuolisiin kuuntelijoihin lähtemättömän vaikutuksen omalla versiollaan eräästä James Brownin suurimmasta funkhitistä ”Sex Machinestä”.

1990-luvun alussa suurempaan tietoisuuteen noussut maailmanmusiikkibuumi inspiroi myös Peteliusta ja Hietasta. Sankarimme halusivat luoda oman etnishenkisen musiikkikokonaisuutensa ja näin syntyi A’LA MAAILMANMUSIIKKIA - levy vuonna 1993. Levytettäväksi etsittiin monipuolinen valikoima erilaisia biisejä eri puolelta maailmaa kuten Pakistanista ja Tšadin tasavallasta. Levyllä ja nyt myös uudella kokoelmalla kuullaan mm. kaksi intialaisperäistä elokuvamusiikkikappaletta(Intialainen inkarnaatio ja Elli), jamaikalaishenkistä reggaeta (Viiskulmassa ja Ganjalasta kajahtaa) sekä tietysti tälle kokoelmalle nimensä lainannut, hengästyttävän ihana ”Hyvännäköinen”.

Vuonna 2003 parivaljakkomme päätti toteuttaa välimerihenkisen ja tyyliltään vanhahtavan iskelmälevyn. Kappaleiksi valittiin lähinnä 1950-luvulla tunnetuiksi tulleita italialaisperäisiä hittejä. Nämä laulut olivat tulleet tutuiksi Peteliukselle ja Pedrolle, kuten lähes koko Suomen kansalle 1950- ja 1960-luvuilla mm. Olavi Virran, Annikki Tähden, Umberto Marcaton ja Laila Kinnusen tulkintoina. Kappaleiden sovitustyössä Pedro halusi tuoda lauluihin ”uudenlaista herkullista menoa”. Näin hän onnistuikin luomaan poikkeuksellisen omaperäisen ja todella hauskasti svengaavan bändisoinnin, jonka päälle Peteliuksen oli ihanteellista tulkita tekstejä hyväntuulisuutta ja elämäniloa säteillen. POIKA VARJOISALTA KUJALTA -levyä tällä kokoelmalla edustavat mm. ”Maruzzella”, ”Sävel rakkauden”, ”Pienenpieni serenadi” sekä ”Illalla, illalla”.

HYVÄNNÄKÖINEN-36 LEMMENLAULUA tuplaokoelman kappalevalinnat on tehty yhteistyössä Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Pedro Hietasen kanssa. Jokaisen kappaleen muusikko- yms. tiedot on dokumentoitu täydellisesti. 16- sivuisesa vihkosessa on mukana myös laaja historiikkiosuus sekä perusteelliset esittelyt kokoelman jokaisesta kappaleesta.

PIRKKA-PEKKA PETELIUS HYVÄNNÄKÖINEN-36 LEMMENLAULUA julkaisu 15.6.