Ruoska on poikabändi helvetistä saksalais-savolaisella rasvauksella

Ruoska

31-03-2006

Ensimmäinen single ”Mies yli laidan” kesäkuussa julkaistavalta levyltä radiojakoon

Juvalta ponnistava Ruoska soittaa rajoja rikkovaa, germaanipoljennolla ja vahvoilla melodioilla höystettyä metallimusiikkia. Ruoskan sivaltaessa kiveksiä puristellaan jäykästi, mutta tätä heviä on myös lupa tanssia. ”Single kertoo yksinjäämisestä", kuvailee Ruoskan rumpali Sami Karppinen. Rouheasti möyrivät kitarariffit, täyteläiset konesoundit ja Ruoskan lohduttomat tarinat elämästä ja rakastamisen vaikeudesta miehen näkökulmasta herättävät vahvoja tunteita kuulijassa.

Ruoska on kyntänyt perusduunia jo vuodesta 2002

Väkevän auktoriteetin omaava Ruoska on toiminut jo vuodesta 2002 ja julkaissut nousujohteisen uransa aikana kolme pitkäsoittoa: ”Kuori” 2002, ”Riisu” 2003 ja ”Radium” 2005. Bändin peräksiantamaton rankaisurunttaus sekä uskonnollisia herätysjuhlia muistuttavat hurmokselliset keikat ovat muodostaneet Ruoskalle uskollisen ihailijakunnan. Ruoska onkin yksi tämän hetken rajuimmista ja energisimmistä kotimaisista lavabändeistä, joka panostaa myös visuaaliseen puoleen näyttävällä lavarakennelmalla sekä verhoutumalla vaaleisiin, mittatilaustyönä tehtyihin esiintymisuniformuihin. "Asenteemme on täysin peräksiantamaton ja emme anele. Yleisö on tullut katsomaan meitä”, ilmoittaa laulaja Patrik Mennander.

Ruoska sai uutta liekkiä alleen levytyssopimuksesta EMI:n kanssa

Levytyssopimus EMI:n kanssa tuli Ruoskalle kuin taivaanlahjana. ”Sopimus tässä vaiheessa uraa on meille todella iso ja tärkeä juttu”, herkuttelee Ruoskan Patrik Mennander. ”Sainasimme bändin, koska se on niin vitun hyvä”, EMI Finlandin tuotantopäällikkö Gabi Hakanen toteaa.

Lisätietoa