Sigur Rós palaa tauolta uudella Valtari-albumillaan

04-05-2012

Sigur Rós tekee paluun julkaisemalla kuudennen studioalbuminsa Valtarin toukokuun 30. päivä. Valtari julkaistaan tupla LP:nä, CD:nä ja digitaalisena.

Valtarin ensimmäinen sinkku ‘Ekki Múkk' on nyt streamattavissa bändin kotisivuilla osoitteessa www.sigurros.com. Valtari on Sigur Rósin ensimmäinen studioalbumi sitten vuoden 2008 ilmestyneen ylistetyn Með suð í eyrum við spilum endalaust -albumin. Ilmestyessään Valtari laittaa pisteen Sigur Rosin määrittelemättömälle tauolle. Riippuen näkökulmasta Valtari on joko albumi, jonka Sigur Rós aina halusi tehdä, tai albumi jonka he melkein jättivät tekemättä.

Valtari n kahdeksan kappaletta muodostavat yhteensä 54-minuuttisen vaihtoehtoisen musiikkimatkan, jollaista bändi ei ole kulkenut sitten vuoden 2002 nimeämättömän  ( ) -albumin. Sigur Rósin musiikki uhmaa rakennenormeja ja teokset ovat enemmän tunnelmia kuin musiikkikappaleita. Valtari, jota bändi kuvailee hidastetuksi lumivyöryksi, tarjoaa harmonisen kontrapunktin bändin varmaan mutta tiedostamattomaan kulkuun kohti valtavirtayleisön hyväksyntää.

Valtari tarkoittaa höyryjunaa, ja albumin tekoprosessi etenikin junan lailla. Vuonna 2011 bändi alkoi miksaajansa Alex Somersin kanssa kasata yhteen taianomaista ja yhteneväistä teosta pienistä perusosista. Vaikka prosessi voi kuulostaa epäromanttiselta, lopputulos on kaikkea muuta. Aina Sigur Rósin neljän jäsenen ollessa samassa huoneessa tapahtuu jotain alkeemista, eikä Valtari ole poikkeus. Vaikka albumi on enemmän studiopohjainen kuin mikään edeltäjänsä, Sigur Rós on muuttanut rautaiset elementit täynnä kokeiluja ja tunteetonta editoimista täydeksi kullaksi.

 Albumin juuret löytyvät aiemmilta ajoilta. Takk.. -albumin luontisessioissa esiin pulpahtivat ‘Dauðalogn' ja ‘Varðeldur', mutta kappaleiden kuoroideat versovat vuodelta 2002. Sigur Rós teki tuolloin yhteistyötä 16 Choir -kuoron kanssa ja yhteistyöstä sikisi kolme kaunista hetkeä: ‘Rembihnútur', ‘Fjögur piano' ja ‘Valtari', jotka kaikki löytyvät albumilta. Bändi tuli kuitenkin siihen tulokseen, että näin sumuista musiikkityyliä on vaikea toteuttaa rajallisen ajan puitteissa.

Albumin alkio laitettiin hyllylle ja bändin jäsenet keskittyivät omiin projekteihinsa. Vuonna 2010 laulaja Jónsi julkaisi kiitellyn Go -albuminsa ja kosketinsoittaja Kjartan keskittyi klassiseen musiikkiin nojaavaan 'Credo' -projektiinsa. Aika kului, kunnes bändille tarjoutui mahdollisuus tehdä elokuvamusiikkia. Syntyi albumin keskipiste; korkealle kohoava ja majesteettinen ‘Varúð'. Vähän myöhemmin, etsiessään musiikkia Inni-livetaltioinnin lopputeksteihin bändi löysi ‘Lúppulagið'n, joka esiintyy Valtarilla muokatussa kuoromuodossaan nimellä ‘Varðeldur'. ‘Varðeldur' on yksi albumin vähätellyimmistä ja eleganteimmista kappaleista. Hitaasti näistä yksittäisistä ja eristäytyneistä, mutta mielenkiintoisista äänityksistä alkoi hioutua yhtenäinen teos.

Valtarin tekoprosessia ja suurta mielihyvää tuottavaa lopputulosta on ehkä parhaiten kuvaillut basisti Georg Holm: "I really can't remember why we started this record, I no longer know what we were trying to do back then. I do know session after session went pear-shaped, we lost focus and almost gave up...did give up for a while. But then something happened and form started to emerge, and now I can honestly say that it's the only Sigur Rós record I have listened to for pleasure in my own house after we've finished it."

Sigur Rós on: Jón Þór Birgisson (vokaalit, kitara), Georg Holm (basso), Kjartan Sveinsson (koskettimet), Orri Páll Dýrason (rummut). Valtari äänitettiin Sundlaugin Studiossa Mosfellsbærissa Islannissa

Valtari kappalelistaus:

 1. Ég anda.
2. Ekki múkk.
3. Varúð.
4. Rembihnútur.
5. Dauðalogn.
6. Varðeldur.
7. Valtari.
8. Fjögur píanó.

Lisätietoa

EMI Finland
Puh. 09 348 426