Salem Al Fakirin konsertti toteutuu helmikuussa

2010

20-12-2010

Ruotsin kuumimpiin artisteihin lukeutuvan Salem Al Fakirin piti esiintyä Bloggpriset 2010 -palkintogaalan päätteeksi Helsingin Korjaamolla joulukuun alussa. Gaalayleisö odotti innoissaan Fakirin keikkaa, mutta muusikko itse odotti lentoa Suomeen Tukholman lentokentällä. Lakon vuoksi kaikki lennot lopulta peruttiin ja Fakir joutui jättämään vastentahtoisesti Helsingin keikkansa väliin. Ruotsalaispopparin odotettu keikka kuitenkin saadaan toteutumaan keväällä ja Fakir saapuu esiintymään Korjaamolle keskiviikkona 2. helmikuuta. Keikan liput ovat tulleet tänään myyntiin Tiketissä.

Syyrialaisjuuret omaava Salem Al Fakir aloitti musiikkiuransa viulunsoitolla jo neljävuotiaana. Teini-ikäisenä hän oli jo lapsineroksikin kehuttu viulisti, joka esiintyi konserteissa myös ulkomailla. Laulaja-lauluntekijän ensimmäinen sooloalbumi pop-artistina julkaistiin vuonna 2007 ja "This Is Who I Am" -levystä tuli heti huikea menestys. Albumi myi platinaa ja Fakir voitti seuraavana vuonna neljä Grammista. Kehutun toinen levynsä "Astronaut" Fakir julkaisi maaliskuussa 2009.

Salem Al Fakirin kolmas levy "Ignore This" julkaistiin tänä vuonna ja se on myynyt Ruotsissa jo kultaa. Levy johti loppuunmyytyihin kiertueisiin ja Melodifestivalen-vedosta "Keep On Walking" tuli kesän soitetuin kappale ruotsalaisradioissa. Fakir yhdistelee musiikissaan luontevasti popia jazziin ja rockiin, ja kuuluupa kappaleissa myös vaikutteita ruotsalaisesta kansanmusiikista ja progestakin. Hienoista live-esiintymisistään tunnetusta Fakirista on tullut Ruotsin seuratuimpia nuoria tähtiä.

KEIKKA:

Svenska Talande Klubben presenterar: Salem Al Fakir

Ke 2.2.2011 Helsinki, Korjaamo

Ovet klo 20, ikäraja K-18

 LIPUT:

12 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,50 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi

Ovelta 15 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.

Lisätietoa

EMI Finland
inka.laitinen@emimusic.com
Puh. 09 348 426