Ipanapa: Ipanapa 1 CD

Ipanapa 1

Ipanapa Recordsin filosofiana tehdä mahdollisimman korkeatasoista ja hyvin tuotettua lastenmusiikkia ja lastenviihdettä, ja tavoite on ensimmäisellä levyllä toteutunut hienosti. Kappaleissa keskeisellä sijalla ovat hyvät tarinat, kunnianhimoiset sovitukset sekä hirmuinen tekemisen ilo.

Levyn tuottajan Lasse Kurjen mukaan tarkoituksena oli tehdä levy, jonka soidessa lasten vanhemmat eivät tulisi hulluksi, vaikka levy pyörisikin levylautasella päivästä toiseen. "Halusimme tehdä vaihtoehdon niin sanotulle "lässytysmusiikille", jota lapsille aika usein tarjoillaan. Hyvät tarinat kiinnostavat lapsia ja Ipanapa on täynnä sellaisia".

Myös lasten omalle oivaltamiselle on jätetty tilaa. "Oivaltamisen ilo on asia, jota ei sovi aliarvioida - ei kaiken tarvitse olla niin valmiiksi pureskeltua" Lasse Kurki toteaa. "Tuottajana pyrin myös siihen, että Ipanapaa kuunnellut lapsi oppii luontevasti kuuntelemaan erilaisia musiikkityylejä. Levyn lauluja sovitettiin moneen muotoon: niin jazz, rock, pop, hip hop kuin itämaiset äänimaailmatkin ovat edustettuna albumilla".

Artisteja pyydettiin kirjoittamaan ja säveltämään itsensä kuuloinen kappale, ja tulokset ovat vastustamattomia. Palefacen "Hip hoppii englantii" vie mukanaan maailman hauskimmalle neljän minuutin mittaiselle englannintunnille. Siiri Nordinin "Hyväntuoksuinen" taas kannustaa hurmaavan jazz-keinuttelun ohessa kylpyleikkien ihmeelliseen maailmaan. Kukapa sitä haluaisikaan "haista peikoille ja hiekkakakuille"? Vahvatahtoisten lasten - ja näiden lasten vanhempien - mieleen lienevät Ufo Mustosen "Lastenhuoneen kapina" ja Tuure Kilpeläisen mahtipontinen "Kuningas Ei".

"Tätä kappaletta tulee marssia pitkin olohuonetta synttärikemujen sokerihumalassa. Vanhemmat katselevat pussit silmillä sohvalta ja miettivät, missä vaiheessa tämä vallankaappaus pääsi oikein tapahtumaan." Tuure Kilpeläinen toteaa kappaleestaan. "Kun kuulin että Kuoppamäen Sami soittaa levyllä rumpuja, päätin tehdä kappaleeseen vielä c-osan, jossa Kuningas ei soittaa rumpuja keskellä yötä. Toivon, ettei tyttäreni saa tästä vaikutteita, sillä kaikki muu laulussa esiintyvä toiminta on poimittu elävästä elämästä."

Klikkaa ja kuuntele kappaleita tästä!

Paleface: Hip Hoppii Englantii
Tuure Kilpeläinen: Kuningas Ei
Siiri Nordin: Hyväntuoksuinen
Niko Ahvonen & Marjo Leinonen: Huina Haina
Ufo Mustonen: Lastenhuoneen kapina

IPANAPA 2 julkaistaan 29.10.2008! Lue lisää ja kuuntele biisejä! ->

Biisilista

1) Hip hoppii Englantii - Paleface
2) Kuningas Ei - Tuure Kilpeläinen
3) Ilta oopperassa - Samuli Putro
4) Hyväntuoksuinen - Siiri Nordin
5) Jääkaappilaulu - Pauli Hanhiniemi
6) Oskari ja minä - Knipi
7) Huina haina - NIko Ahvonen & Marjo Leinonen
8) Avaruuslaulu - Olavi Uusivirta
9) Ötökän elämää - Sami Saari
10) Oo hiljaa - Maija Vilkkumaa
11) Lastenhuoneen kapina - Ufo Mustonen
12) Sika ja sika - Vuokko Hovatta
13) Suden vatsa - Jarkko Martikainen
14) piiii - Ville Leinonen
15) Vertti Karhunkaatajan poika Ruoholahden kuningas - Kalle Ahola
16) Bändi bändi - Inka Pohjonen
17) Maa jossa kaikki on toisin - Tommy Lindgren

Katso myös