Vuonna -98 perustettu Interpol julkaisee hartaasti odotetun kolmannen studioalbuminsa Our Love To Admire 11. heinäkuuta. Electric Lady ja The Magic Shop studioilla äänitetyn albumin on tuottanut Rich Costey. Our Love to Admire on selkeästi bändin taidokkain ja monipuolisin tuotos.
Edellisen maailman kiertueen jälkeen bändi vetäytyi pienelle tauolle ja halusi aloittaa kolmannen albuminsa luomisen ilman valmiita ajatusmalleja ja mieli avoimena uusille asioille. Levyn soundimaailma onkin aikaisempaa sofistikoituneempi. Sydämeenkäyvien lyriikoiden ja täydellisten melodioiden synergia johdattaa kuulijan kappaleesta toiseen. Interpol osoittaakin kasvaneensa sekä sävellyksissä että sanoituksissa uudelle tasolle.
Kaksi aikaisempaa albumia Turn On The Bright Lights (2002) ja Antics (2004) ovat saaneet sekä yleisön että kriitikot puolelleen ja myyneet yli miljoonaa kopiota.
Bändi kumartaa musiikissaan esikuvilleen The Curelle, Joy Divisonille ja New Orderille, mutta on kuitenkin luonut vahvan oman soundimaailmansa. Yhtyeen muodostavat Paul Banks - laulu ja kitara, Daniel Kessler - kitara ja laulu, Carlos Dengler - basso ja kosketinsoittimet ja Sam Fogarino - rummut. Albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu on "The Heinrich Maneuver".








