The Ronski Gang: Oh My Boogie - EMI Years 1975-1978 2CD

Oh My Boogie - EMI Years 1975-1978

The Ronski Gang on suomalaisen rockmusiikin  legendaarisimpia ja pitkäikäisimpiä yhtyeitä. Toiminta jatkuu yhä tänä päivänä sekä keikkailun että levytysten merkeissä, ja loppuvuodesta 2011 ilmestyi pitkään odotettu kahdeksas studioalbumi "The Elevens".

Tällä tupla-albumilla on kaikki materiaali, mitä Ronski & Exotic/The Ronski Gang levytti EMI-levy-yhtiölle vuosina 1975-1978, jolloin he olivat suosionsa huipulla. Neljä albumia ovat nyt kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa saatavana cd-levyllä. Valta-osa sävelmateriaalista on omaa, toki joukossa on myös muutama laina, jo mainittujen souljuttujen lisäksi muun muassa 50-luvulta Chuck Berryä ja 60-luvulta Stonesia ja Fleetwood Macia. Luonnollisesti kattauksen käynnistää klassinen uranavaus ensisinglen A-puoli "Shake", joka oli myös debyytti-albumin itseoikeutettu avausraita. Omia klassikkoja tuplalla riittää, komeimpana kruununa hurja ja vauhtisokea hitti "Larry and Johnny", joka ilmestyi singlenä vuonna -78, ja herätti aikanaan ihastusta jopa Levyraadissa. Bonuksena on lukuisia harvinaisia singleraitoja, ja mukana on myös loppuvuodesta -78 ilmestyneen jouluklassikon molemmat puolet.

Katso myös