Tuomari Nurmio: Paratiisin Puutarha 2LP+CD

Paratiisin Puutarha

Tuomari Nurmiossa kiehtovat hänen taituruutensa ja arvaamattomuutensa. Hän on musiikillaan ja persoonallaan luonut itselleen vertaistaan vailla olevan aseman kotimaassaan. Paratiisin puutarha on 21.11.2010 kuusikymmentä vuotta täyttävän Nurmion kahdestoista suomenkielinen, kokonaan omia uusia biisejä sisältävä albumi. Vasta kahdestoista, sillä ensialbumin Kohdusta hautaan julkaisusta (1979) on reilut 30 vuotta ja neljä ensimmäistä levyä julkaistiin peräkkäisinä vuosina. Levytysuran aloittaessaan Tuomari ei ollut enää pikkupoika, vaan jo kantavalla pohjalla oleva 29-vuotias tyylitajuinen taiteilija, joka oli etsinyt vaikutteita ja virikkeitä ja tehnyt musiikillista perusduuniaan jo teini-iästä alkaen. Laajemmin Nurmion musiikilliseen uraan ja sivupersooniin pääsee kurkistamaan samaan aikaan levyn kanssa ilmestyvän  Dumari - Kohdusta hautaan ja paratiisin puutarhaan -kirjan (WSOY) sivuilta. Paratiisin puutarha on irtonaisesti svengaavaa tanssimusiikkia, jota on ryyditetty jousilla ja puhaltimilla. Se on myös universaali rakkaustarina. Albumin ensimmäiseksi singleksi valittiin rautalankamusiikkia, bluesia ja nykypäivää kiinnostavasti yhdistävä ralli Onnen numero, joka on alkanut soida radioaalloilla hyvin. Levy julkaistaan digipackina, vinyylinä (2LP+CD) ja tavallisena cd-levynä. Levyn ja kirjan julkaisun sekä 60v-juhlavuotensa ansiosta Tuomari Nurmio on erittäin hyvin esillä mediassa, mm seuraavasti:

Katso myös