IIRIS | Etusivu

IIRIS

 Iiris on artisti täynnä mystisyyttä ja taikaa. Hän liikkuu ulottuvuudessa missä vaihtoehto-pop kosketinsoittimineen ja äänimaailmoineen pitävät zombeineen, kissoineen ja yksisarvisineen yhtä.

 Vuosi 2010 nosti Iiriksen parrasvaloihin. Tallin Music Week-festivaalin jälkeen Iiris herätti paljon keskustelua ja mielenkiintoa ihmisten keskuudessa. Hän voitti pääpalkinnon kyseisen musiikkitapathuman Skype's Go Change The World-osiossa. Palkinnon tavoite on tukea mahdollisia tulevia läpimurron tekeviä virolaisia artisteja.

 Myös Rumban lukijat äänestivät Iiriksen "Astronaut"-biisin parhaaksi virolaiseksi kappaleeksi. 

Iiris kiersi viime vuonna ahkerasti esiintymässä ympäri Eurooppaa, Turkissa, Venäjällä sekä Popkomm-musiikkimessuilla Saksassa. Hän esiintyi myös maaliskuussa 2011 Great Escape- festareilla Brightonissa. 

Iiris on Suomessa ennättänyt luoda pohjaa Bar Loosessa, Alppipuistossa sekä Club YK:ssa Helsingissä, Jyväskylän JyRockissa sekä Musiikki & Mediassa Tampereella. 

Iiriksen debyyttialbumin äänitykset ovat paraikaa käynnissä ja levyn ensimmäinen single julkaistaan digitaalisesti vielä tänä vuonna.

Iltalehden sivuilla on artikkeli tulevaisuuden uusista tähdistä ja Iiris on luonnollisesti myös mainittuna!

Tsekkaa juttu linkistä

http://www.iltalehti.fi/popstars/2011082914252229_ps.shtml