Itä-Lontoon kasvatti Professor Green räppää poppia sekoittaen terävällä huumorilla ja rehellisyydellä maustettuja sanoituksia.
Professor Green julkaisee odotetun 'At Your Inconvenience' -albumin 1. helmikuuta 2012.
Viime vuonna englantilaisesta Professor Greenistä tuli yksi musiikkimaailman suurimmista uusista tähdistä julkaistuaan Alive Till I'm Dead -debyyttialbumin. Levy nousi Briteissä listan sijalle #2 ja myi platinaa. Hänen kolme menestyssingleään, "I Need You Tonight", "Just Be Good To Green" ja "Monster" ovat myyneet yli 500 000 kappaletta. Hackneyn kasvatti on kerännyt myös yli 1,2miljoonaa fania Facebook-ryhmäänsä. Lisäksi hän on voittanut liudan palkintoja, kuten "MOBO's best hiphop/grime act" -tittelin, NME Best dancefloor filler palkinnon "Jungle"-kappaleella ja Breakthrough artist of the year-palkinnon BT Digital Music gaalassa.
Helmikuussa 2012 julkaistaan uusi At Your Inconvenience -albumi. Huomiota herättävillä koukuilla ja vahvalla sanomalla varustettu uutuusalbumi tekee valtavan harppauksen Greenin soundissa, mutta albumi on silti maustettu tutulla röyhkeällä tyylillä ja hätkähdyttävillä kulttuurisilla viittauksilla.
Levyn 15 raidalla vierailee vanhoja yhteistyökumpapneita (Emeli Sandé, Fink) sekä uusia tuttavuuksia kuten Sierra Kusterbeck amerikkalaisesta vaihtoehtorock-bändi VersaEmergestä, Dr. Dre:n kumppani Khalil ja englantilainen singer-songwriter Luciana. Levyn lyriikat pitävät sisällään niin nokkelaa sanakikkailua kuin tosielämän tuskaakin. Levyltä voi myös bongata killerisamplen Pixiesin 'Where is my mind?' -biisistä ja antatua ideoiden, biittien ja tyylien tykitykselle.
Green ei ole mikä tahansa lauluntekijä; mies puskee riimejä ulkomuistista eikä kirjoita niitä ylös. Omassa studiossaan Itä-Lontoossa apunaan 'Alive Till I'm Dead' -levyllä tutuksi tullut ja hyväksi havaittu makuuhuonetason äänityskalusto Professor Green suolsi solkenaan ideoita uudelle levylle:
"Se että on paikka jossa työskennellä on mahtavaa" kertoo Green, "koska loppujen lopuksi vaikka olisi ystävien seurassa, kaikki tekeminen perustuu siihen kuinka itsevarma on. Tällä albumilla uskallan jopa laulaa vähän." Green lisää hymyillen. "Olen myös ollut paljon uskaliaampi materiaalin suhteen ja avoimempi tuotannollisille ideoille. Olen ollut mukana tekemässä kaikkea tällä levyllä."
27-vuotias artisti myöntää että musiikillinen kunnianhimo on tuonut elämään tiettyä vakautta: "Varmuus tulee siitä että pystyy olemaan vapaasti oma itsensä yksin ja muiden seurassa"
Levyn ensimmäinen sinkku ‘Read All About It' nousi kahdeksi viikoksi sinkkulistan ykköseksi ja oli nopeimmin myyvä single Iso-Britanniassa. Suomessa sinkku julkaistaan 18. päivä marraskuuta. Sinkulla Green vuodattaa riipaisevan rehellisesti tuntojaan isästään joka ei ollut paikalla ja vokalistina kuullaan superlahjakasta Emeli Sandéa. Sandé työskenteli Greenin kanssa tämän esikoislevyn avausraidalla ‘Kids That Love To Dance' ja on saavuttanut aseman yhtenä Englannin kuumimmista lauluntekijöistä.
Sandé on levyllä mukana myös Astronaut - biisissä. Hän on ollut mukana kirjoittamassa ja laulaa tässä tummanpuhuvan kauniissa balladissa. Kappaleen sävelmaailma ja tarinankerronta vangitsevat. Esikoislevyllään Green räppäsi itsestään ja sainatuksi tulemisen aiheuttamasta traumasta, mutta nyt artisti kertoo nauttineensa siitä että sai rakentaa ja kertoa tarinan jossa ei ole itse pääosassa. Rehellisyys kuvastuu lyriikoista ja Green kertookin kirjoittavansa mieluiten asioista joista hänellä on omakohtaista kokemusta. Valitettavasti kokemukset ovat välillä myös rankkoja: 'Astronaut' kertoo Greenin ystävän heroiiniriippuvuudesta.
‘Today I Cried' jatkaa omakohtaisten kokemusten saralla. Syvältäkumpuavat lyriikat saavat vastapainokseen kauniita harmonioita jotka kertovat Greenin rajojarikkovasta musiikillisesta kehityksestä ja kunnianhimosta. Kappaleen lyriikat kertovat ihmisen ristiriitaisuudesta, Green muistelee olleensa hyvin hämmentynyt tuntiessaan olonsa hieman surulliseksi menestyksen koputtaessa oveen, kun kaikkien mittapuiden mukaan hänen olisi pitänyt olla onnensa kukkuloilla. Vettä myllyyn lisäsi vielä syyllisyydentunne joka johtui siitä että hän "tunsi väärin" tällaisessa tilanteessa. Valittaa ei kuitenkaan voinut kun on saavuttanut jotain mitä kaikki halusivat. "Tajusin kuitenkin että sillä ei ole väliä onko menestyksekäs valitsemallaan tiellä, joka tapauksessa tulee huonoja ja tulee hyviä päiviä. Niin se vain menee."
‘Doll' -biisi on taas vastapuoli ‘Today I Cried'lle, siinä Green reflektoi median suhtautumista artisteihin ja pohtii kyllästyykö media häneen niin kuin lapset kyllästyvät leluihinsa. Professor Green tietää että tällä alalla on helppo ajautua itsesääliin ja tehdä valitusvirsiä loistokkaan elämän huonoista puolista. Onneksi tällä älykkäällä sanasepällä on kuitenkin tarpeeksi itseironiaa olla vaipumatta melodramaattiseen itseinhoon.
Loppuraidalla "Into The Ground", Green ottaa askeleen taaksepäin ja muistelee teinivuosiaan jolloin hän istui lauantaina körvät höröllä kuuntelemassa Notorius BIG:n albumeita. Biggien tapaan Green on tarkka sampleistaan. AT YOUR INCONVENIENCE' - albumille onkin valikoitunut yksi nerokas sample legendaarisen Pixiesin ‘Where Is My Mind?'-biisiltä. Kappaletta lainataan minimalistisen hip hopin tulevaisuuden klassikkoraita ‘Spinning Out':lla, jonka hunajaisesta kertosäkeestä vastaa Fink.
Green kertoo halunneensa kunnioittaa rap- ja battle -juuriaan samplaamalla musiikkia levyllään. Green muistaa edelleen minkä takia rakkaus battleja kohtaan kukoisti: "Monet unohtavat että tätä tehdään rakkaudesta lajiin, ei niinkään merkityksellisten lyriikoiden takia. Battleissa kyse on punch lineista, flowsta ja sanaleikeistä ja kaikki tämä on minulle hyvin tärkeää. Lisäksi on hauskaa päästä näpäyttämään tyyppejä jotka ensin kuittailivat minulle."
Professor Greenin uusi albumi näyttää 15 raidallaan jokaisen puolen Greenista: levyllä on huumoria, kapinaa, vihaa, ahdistusta, tiukkoja melodioita ja rentoja biittejä. Levynteon lisäksi päivä paistaa Greenille muutenkin: Englantilainen Channel 4 tulee näyttämään ‘Professor Green Unseen' -dokumenttisarjaa, jossa Green seikkailee seurueensa kanssa. Ohjelmaa voisi väittää vaikka brittien Entourageksi..
Tai sitä voisi sanoa lahjakkaan miehen uudeksi aluevaltaukseksi joka ei malta odottaa kiertuetta livebändinsä kanssa. Green on loistava viihdyttäjä joka uskoo old schoolin taikaan, loistaviin keikkoihin ja hyvin tehtyihin albumeihin. Green ei ole unohtanut sitä aikaa jolloin ihmiset ostivat CD:n ja kuuntelivat sen alusta loppuun. "Nykyään kaikki raidat kuulostavat samoilta kolmelta sinkulta ja jopa sinkut kuulostavat samoilta!" nauraa Green. "Albumin pitää olla jonkinlainen matka kuulijalle, pitää olla tykitystä ja rauhoittumishetkiä." 'AT YOUR INCONVENIENCE' onkin hyvin tietoisesti tehty albumi, Green haluaa tarjota levyllisen eri tunnelmia kuulijalle. Mukana on hyviä ja huonoja hetkiä, röyhkeyttä ja vakavaa asiaa. "En ollut koskaan ennen tehnyt albumia ennen Alive Till I'm Dead-levyä joten siellä oli aika paljon naiivia kamaa. Tämän kanssa tiesin tarkalleen mitä halusin tehdä. "







