Ruotsalainen Robyn julkaisee vuoden 2010 aikana kolme albumia
Flow Festivaaleilla esiintynyt ruotsalainen popsensaatio Robyn julkaisee 8.9.2010 jo toisen albuminsa tänä vuonna.
Kesäkuun alussa julkaistulle, Ruotsissa jo kultaa myynelle 'Body Talk Pt1':lle jatkoa tekevä 'Body Talk Pt 2' tarjoaa mainion esimerkikn Robynin lahjoista popmusiikin saralla. Albumin kahdeksan kappaletta kiteyttävät Robynin taidon käyttää hyväkseen hypnoottisia toistoja, tarttuvia koukkuja sekä teräviä sanoituksia.
Mittava joukko nimekkäitä vieraita
Kansainvälistä mainetta kosolti jo niittänyt Robyn on saanut myös tälle albumille mittavan joukon nimekkäitä vieraita. 'Body Talk PT:2' -albumin avaa kappale 'In My Eyes´, jolla Robyn on uudistanut yhteistyönsä Kleerupin kanssa (parivaljakon edellinen hitti oli UK ykkösenäkin ollut With Every Heartbeat -biisi).
Seuraavaksi vuorossa on 'Hang With Me', jonka akustinen versio löytyi jo kesäkuussa julkaistulta Body Talk PT 1 -albumilta. Tällä uudella versiolla taustoja laulaa Robynin pitkäaikainen yhteistyökumppani Klas Ahlund. Albumin kolmosraita 'Love Kills' on syntynyt yhteistyössä ruotsalaisen teknopop-duon Savage Skullsin kanssa. Teräksenkova 'Criminal Intent' esittelee mitä Robyn saa aikaiseksi yhdessä Klas Ahlundin sekä Diplon (MIA, Major Lazer) kanssa. Biisillä 'U Should Know Better' vieraana on Snoop Dogg. Parivaljakon yhteistyö sai alkunsa Robynin remiksattua onnistuneesti Snopp Dogg'in Sexual Eruption (original) ja Sensual Seduction (alternative version)-biisejä. Viimeisenä kuultavan ‘Indestructible' -kappaleen on sovittanut Carl Bagge.
Albumin ensimmäisenä singlenä 16.8.2010 julkaistaan ‘Hang With Me' .
Body Talk PT 3?
Robyn on vielä hyvin vaitonainen siitä, mitä Body Talk -trilogian loppuosalle kuuluu. Robynin kunnianhimoinen prosessi kolmen albumin julkaisemisesta vuoden aikana on tarkoittanut artistille nopeita siirtymisiä sävellyksestä nauhoittamiseen ja siitä edelleen julkaisemiseen -ja taas takaisin prosessin alkupäähän. Mutta mikäli Body Talk PT 2:sen perusteella voi jotain päätellä, kannattaa trilogian loppuosaa odottaa.
Body Talk PT 2 biisilista:
1. IN MY EYES
2. INCLUDE ME OUT
3. HANG WITH ME
4. LOVE KILLS
5. WE DANCE TO THE BEAT
6. CRIMINAL INTENT
7. U SHOULD KNOW BETTER feat. SNOOP DOGG
8. INDESTRUCTIBLE (acoustic version)







