Lady Antebellum | Etusivu

(Yhdysvallat)

Lady Antebellum

Need you Now-hitistään tutuksi tulleen Lady Antebellumin uusi albumi ‘Own The Night' julkaistaan 5.10.2011.

Huikeaan menestykseen 'Need You Now ' -albumillaan ja singlellään noussut Lady Antebellum julkaisee uuden 'Own The Night' -albumin 5.10.2011. Bändin edellinen levy  'Need You Now' myi yli viisi miljoonaa kappaletta, ylitti kulta-ja platinarajoja yli 11 maassa sekä keräsi uskomattomat viisi Grammy-palkintoa ja useita muita tunnustuksia viimeisen vuoden aikana.  Albumin isoin hitti 'Need You Now' oli suomessa kaupallisten radioiden soitetuin kappale vuonna 2010.

Lokakuussa julkaistavan uuden albumin ensimmäisenä singlenä julkaistaan eeppinen rockballadi 'Just A Kiss', jonka jonka mahtava kertosäe on kuin tarkoitettu laulettavaksi stadioineilla ympäri maailmaa. Single on menestyshitti Yhdysvalloissa, myynyt yli miljoona kopiota, nousi julkaisuviikollaan Billboard-listan sijalle seitsemän ollen näin listan 52-vuotisen historian nopein nousija.

"Own the Night"  -albumi on sävelletty ja äänitetty  Nashvillessä kuluvan vuoden alussa. Yhtyeen kolme jäsentä, laulajat Charles Kelley ja Hillary Scott sekä monilahjakkuus Dave Haywood, kirjoittivat albumin kahdestatoista kappaleesta kymmenen. Albumi tuotettiin yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, tuottaja Paul Worleyn kanssa.

"Käytimme enemmän aikaa tämän levyn tuottamiseen ja äänittämiseen kuin koskaan aikaisemmin" kertoo Charles Kelley. "Muistan katsoneeni Hillarya ja Dave Grammy-gaalassa, elämämme villeimpänä iltana ja sanoneeni: '...aivan uskomatonta, emme tule koskaan kokemaan uudestaan mitään tällaista, mutta nyt on lähdettävä kotiin ja jatkettava töitä."

Työskentelyn tuloksena kokoon on saatu kaunis, liikuttava, dramaattinen ja tunnelmallinen albumi, jolta löytyy vivahteita klassisista pop-kappaleista maalaileviin balladeihin ja karheasta americanasta country-rockiin.