Sara Nunes | Etusivu

Sara Nunes

Kuvankauniin Sara Nuneksen viime kesä on ollut yksi kiireimmistä aikoihin. Nuorta naista vietiin haastatteluista ja esiintymisistä toisiin. Tähän syy on syksyllä jullkaistu uusi albumi.

24-vuotias helsinkiläinen opiskelija Sara Nunes raivasi heti debyyttisinglellään ”Simon Can’t Sing” tiensä radioaalloille (YleX, NRJ, Radio Nova, Suomipop, Kiss FM, Sun FM) ja lehtiotsikoihin (mm. IS, IL viikonvaihde kansi 14.05, Anna, Me Naiset, lukuisat nettiuutisoinnit kotimaassa ja ulkomailla) sellaisella vauhdilla, että monilla oli vaikeuksia pysyä perässä. Korkeimillaan kantaaottava ”Simon Can’t Sing” oli #7 soitetuin kappale maassamme.

Saran elokuun alussa 2005 julkaistu debyyttialbumi “How To Rule The World In 12 EZ Lessons” liikkuu musiikillisesti popin ja punkin rajamailla, mutta se sisältää myös temmoltaan rauhallisempia hetkiä, kuten kakkossinglen ”Bleed”. Sanoituksissa Sara ottaa vahvasti, jopa raflaavasti kantaa mm. musiikkiteollisuuteen, kaupallisuuteen ja nyky-yhteiskuntaan.

Keikoilla Sara pääsee ammattitaitoisen yhtyeensä kanssa näyttämään kyntensä - rokkimimmi.

Keikkamyyjänä Piikkikasvi 09 685 9321 / www.piikkikasvi.fi