New Yorkissa asuva suomalainen, Ruut, on saanut musiikin lahjaksi jo geeneissä. Ensimmäiset omat kappaleet syntyivät 8-vuotiaana. Ruutin isoisä on yksi kansainvälisesti arvostetuimpia suomalaisia klassisen musiikin säveltäjiä. Vanhemmat tapasivat Sibelius akatemiassa. Kaikki Ruutin kolme siskosta soittavat ja laulavat. Koko perheen perusta on siis musiikissa.
"Musiikki oli aina lapsesta asti tietämättäni pelastajani, vaikka se aiheutti myös elämäni syvimmät paineet. Usein roolini muusikkona esti minua elämään kuin lapsi, varsinkin niissä hengellisissä piireissä missä kasvoin ja esiinnyin. Yllättävän myöhään, vasta 22-vuotiaana ymmärsin sen täyden tarkoituksen elämässäni ja silloinkin se pelasti minut tavallaan ja osoitti tien jota päin kuului lahteä kävelemään. Olin siihen mennessä säveltänyt hengellistä musiikkia lapsesta saakka, mutta suuri kaipaus kokea jotain "universaalimpaa" oli syttynyt sisälläni."
Ruut (DeMeo) syntyi Kuopiossa ja vietti lapsuutensa Helsingissä 12-vuotiaaksi asti. Sitten perhe muutti Budapestiin. Budapestista matka jatkui Yhdysvaltoihin ja siellä Baltimoreen, Marylandiin, Washingtonin lähettyville. Siitä huolimatta Ruut kokee vahvasti että hän on suomalainen.
"Suomi tulee aina olemaan koti. Vaikka kuinka asettuisin tänne, osa minua on ikuisesti ulkomaalainen, se tuntuu selvästi monella tasolla. Ja suomalaisuuteni on ilmiselvää niille, jotka tuntevat minut paremmin."
Ruutin elämän yksi vahvoja taustatekijöitä on elämä hengellisissä piireissä. Hän on kasvanut lapsuutensa ja nuoruutensa kirkon parissa. Ensimmäiset esiintymiset yleisölle tapahtuvat kirkon tapahtumissa.
"Se oli terve ja raitis tapa kasvaa aikuiseksi. Aikaa ei kulutettu paljon "tuottamattomien" toimintojen parissa, ja opin luottamaan ihmisiin. Lähetystyöläisten lapset oppivat usein pitämään huolta itsestään huonoimmissakin tiloissa... minusta kasvoi aika sopeutuva henkilö."
Baltimoresta matka jatkui mm. Los Angelesiin. Kaupunki sai Ruutista pahimmat ja parhaat puolet samanaikaisesti esille. Nämä kokemukset lisäsivät erityisen ominaisuuden niihin lauluihin, jotka ovat sävelletty siellä. Laulut, jotka syntyivät vastoinkäymisestä, ovat korvaamattomia ja usein kuulijoidenkin lempikappaleita.
"Tämä levy on tavallaan kokoelma ajalta milloin seikkailuni Los Angelesin ja New Yorkin säveltäjien parissa alkoi. Opin sinä aikana paljon siitä kuka olen ja en ole artistina, ja myös ihmisenä. Se edustaa luovaa ja leikillisempää puoltani... olen tästä levystä todella ylpeä."
Ruutin albumi "Music Of The City" on hyvin tunnepitoista singer/songwriter poppia ja sen viiltävän kauniista kappaleista kuulee New Yorkin sykkeen. Se on äänitetty Paul Buonon studiossa Franklinissa, lähellä Nashvillea. Paul on Ruutin parhaita ystäviä ja yksi albumin tuottajia. Paul Buono on ollut mukana tekemässä myös muutamia biisejä albumille kuten "Everything" ja "That's the Thing". Mukana oli myös mm. Jeff Trott, joka on säveltänyt ja tuottanut paljon Sheryl Crowen kanssa. "To Be Continued" sävellettiin Matrixin kanssa, joka on tuotanto-tiimi Los Angelesissa. Matrix-tiimi on säveltänyt ja tuottanut monia hitti-singlejä, esim. Avril Lavignen "Complicated" ja Liz Phairin "Extraordinary".
Albumin ensimmäinen ja nimikkosingle "Music of The City" syntyi New Yorkissa Saul Zonanan kanssa.
"Aloitimme session rumpukoneella, ja biitti johdatti meidät energiseen, positiiviseen paikkaan...Halusin säveltää New York-aiheisen laulun, koska vietin silloin paljon aikaa siellä, ja siitä oli nopeasti tulossa lempi kaupunkini."
Ruutille tärkeitä artististeja ovat mm. Tori Amos, Andrew Lloyd Webberin musikaalit, Motown artistit, Simon & Garfunkel, Joni Mitchell, Sheryl Crowe, Alicia Keys, John Mayer, U2 ja Coldplay. Vahvoja biisejä edustavat mm. John Lennonin "Imagine", "Pretty Good Year" ja "Silent All These Years" Tori Amokselta.
Ruutille oman albumin julkaisu merkitsee yhden aikakauden päättymistä ja toisen alkua. "Music of The City" julkaistaan Suomessa 1. lokakuuta.
Ruutista ja hänen siskoistaan on tekeillä dokumentti joka kertoo kiehtovan tarinan perheen matkasta Suomesta Yhdysvaltoihin.





