Hanna Marsh on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, jonka lahjakkuus on huomattu myös kansainvälisesti. Hannan säteilevä olemus sekä sadunhohtoisen kaunis ja yllätyksellinen fantasiapop on lumonnut niin ammattilaisia kuin kuulijoitakin mm. Ruotsissa ja Kreikassa. Hannan ääni on poikkeuksellisen kaunis ja koskettava. Hän myös säveltää ja sanoittaa kaikki kappaleensa.
Euroviisuissa kappaleella "Broken Flower"
Hanna osallistui vuoden 2008 Suomen Euroviisukarsintoihin itse tekemällään kappaleella "Broken Flower". Kappale on poppia, jossa voi kuulla mm. kantri - ja irlantilaisvaikutteita. "Sävellys syntyi eräänä kesäisenä päivänä spontaanisti. Istuin pianon ääressä ja tuli vahva tunne siitä, että halusin tehdä kauniin, yksinkertaisen laulun, joka kuvaa luopumista ja samalla antaa uskoa siihen, miten asiat aina järjestyvät, kun niistä vain uskaltaa päästää irti" kuvaa Hanna laulun tarinan syntyä. Kappaleen sovittajana ja tuottajana on toiminut ruotsalainen Lennart Östlund, joka on työskennellyt mm. Abban, Led Zeppelinin ja Backstreet Boysien kanssa.
Jyväskylästä kansainväliseksi artistiksi
Hannan musiikillinen tarina sai alkunsa, kun kansainvälisen levy-yhtiön tuottaja oli luennoimassa Jyväskylässä musiikinopiskelijoille. Hannalla ei ollut tuolloin demoa esittää, joten hän pyysi saada soittaa oman kappaleensa ja säestää itseään pianolla. Mykistynyt tuottaja pyysi Hannaa studiolleen Helsinkiin tekemään demoa heti seuraavalla viikolla. "En koskaan ole kuullut ketään yhtä lahjakasta ja tunteisiin vetoaavaa" kertoo tuottaja myöhemmin.
Esikoislevy "Chameleon Girl" ilmestyi syksyllä 2006 ja nyt Hannalta on tulossa toinen albumi "Play" helmikuun lopussa. Se jatkaa Hannan omintakeisella linjalla; ihastuttaa ja ihmetyttää värikkyydellään ja moninaisuudellaan. Levy on edeltäjäänsä hieman pop-rock henkisempi ja monipuolisempi. Livenä Hannaa voi kuulla kevään aikana mm. Kulttuuritehdas Korjaamolla pidettävillä Hanna Marsh-klubeilla, jossa hän esiintyy bändinsä kanssa. Mukana klubeilla vieraana on maamme eturivin muusikoita ja artistivieraita.
Tarinoita ja oivalluksia elämästä
Hannaa arvostetaan ammattipiireissä poikkeuksellisen lahjakkaana ja omaperäisenä säveltäjänä ja lauluntekijänä. "Lauluni ovat oivalluksia ja kertomuksia elämästä, sen kokemisesta pieninä elävinä hetkinä. Elämän ja tunteiden laajasta kirjosta", kertoo Hanna. "Luonto on usein vahvasti läsnä kappaleissani, sillä koen että saan voimaa ja inspiraatiota luonnosta" hän jatkaa. "Säveltäminen on minulle hyvin eheyttävä ja kaunis kokemus. Toivonkin, että kappaleiden kautta voisin jakaa näitä asioita myös kuulijoille".
Lisätiedot
Inka Laitinen
inka.laitinen@emimusic.com
Puh. 09 348 426



