Agents | Etusivu

Agents

Agents-yhtyeen tietävät Suomessa kaikki. Yhtyeen musiikkia voivat uskottavuuttaan menettämättä rakastaa niin nuoret kuin vanhat, niin rokkijätkät kuin iskelmäihmiset, niin kaupungeissa kuin maalla.

UUSIMMAT UUTISET

Agents juhlakiertueelle Topi Sorsakosken ja Jorma Kääriäisen kanssa - Kaikkien aikojen Agents -kiertue syksyllä!

Agents juhlistaa 30-vuotista taivaltaan ainutkertaisella juhlakiertueella, joka kokoaa yhteen suuren joukon yhtyeen historiassa mukana olleita muusikoita.

Elo-syyskuussa järjestettävällä Kaikkien aikojen Agents -kiertueella ovat mukana yhtyeen nykyisen solistin Vesa Haajan lisäksi häntä ennen Agentsin laulajina toimineet Topi Sorsakoski ja Jorma Kääriäinen. Lisäksi kiertueella nähdään soittajana yhtyeen levytuottajana pitkään toiminut Pedro Hietanen. 

- Syksyn konsertit kattavat Agentsin koko musiikillisen historian Baddingista Haajan Veskuun. Mukavaa saada soittaa myös Topin ja Pedron sekä vanhan kunnon Jorkan kanssa pitkästä aikaa, toteaa Agentsin perustaja ja johtaja Esa Pulliainen

Innostuneen jännityksen keralla kiertuetta odottavat myös kaikki solistit:

- Tyytyväisenä ja suurella mielenkiinnolla odotan yhteistyötä kavereiden kanssa, toteaa Jorma Kääriäinen.

- Odotan tätä rundia niin innolla, että tarvii varmaan köyttää ittensä puuhun kiinni, ettei lähde jo liian aikaisin, sanoo Topi Sorsakoski.

-On suuri kunnia olla juhlistamassa Agents-yhtyeen 30-vuotistaivalta. Vaikka itselläni ei ole orkassa uraa takana vielä vuottakaan, on edessä toivottavasti vielä lisääkin Agentsin täysien kymppien juhlia, kommentoi puolestaan solisteista nuorin, Vesa Haaja

Päätös lähteä mukaan kiertueelle ei ollut vaikea myöskään Pedro Hietaselle:

-Toimiessani Topi & Agents -bändin tuottajana kaikissa alkuajan levytyksissä soitin näillä levyillä myös piano-, urku- ja cembalo-osuudet. Kun Esa sitten kysyi, lähtisinkö mukaan kiertueelle, vastaukseni oli tietenkin myönteinen! Esan ja agenttien kanssa soittaminen on ollut minulle mieluisaa, viimeksi pari vuotta sitten Renegades-kiertueella. 

Esa Pulliaisen ja Vesa Haajan lisäksi vakituiseen nykyiseen Agents-kokoonpanoon kuuluvat Kai Pulliainen (basso), Heikki Sandrén (rummut) ja Juho Hurskainen (saksofoni).

Kaikkien aikojen Agents -kiertueen alla julkaistaan myös retrospektiivinen useamman cd:n Agents-boxi. 

Kiertueen aikataulu:
27.8. Paviljonki, Jyväskylä
28.8. Oulu-halli, Oulu
30.8. Kulttuuritalo, Helsinki
1.9. Sibeliustalo, Lahti
2.9. Caribia, Turku,
6.9. Musiikkikeskus, Kuopio
7.9. Mikaeli, Mikkeli
12.9. Areena, Seinäjoki
13.9. Tampere-talo, Tampere
15.9. Tavastia-klubi, Helsinki 

Lisätietoa voi lukea Agentsien uusituilta nettisivuilta osoitteesta www.agents.fi. Sivuilta löytyvät myös uusimmat Agents-uutiset.

******************************************************

BIOGRAFIA
Agents on yhtye, joka voi esiintyä missä tahansa: sekä maan kuuluisin rock-klubi Tavastia että Suomen kesäiset tanssilavat ja kaikki esiintymispaikat tältä väliltä ovat tungokseen asti täynnä, kun Agents soittaa.

Omilla ehdoillaan julkisuudessa esiintyvä Agents on vuosien saatossa kasvanut osaksi kansallista identiteettiämme. Yhtyeen suosion kivijalan muodostavat perustajan ja leaderin, kitaristi Esa Pulliaisen luoma Agents-soundi, karismaattiset solistit, taitavat muusikot, menneiden vuosikymmenten uudelleen sovitetut hitit ja teeskentelemätön tyyli, niin musiikissa kuin bändin olemuksessa.

HISTORIA
Agents on pitkän työn tuloksena paikkansa ansainnut suomalaisen musiikkielämän eliitissä. Yhtye perustettiin 1979 - aikaan jolloin yhtyeen musiikkityyli poikkesi radikaalisti musiikillisesta valtavirrasta. Vähitellen yleisö eri puolilla Suomea kuitenkin löysi ahkerasti keikkailleet uuden polven rautalankapioneerit, mistä osoituksena ovat edelleen jatkuva suosio ja tähän päivään mennessä 800.000 myytyä Agents-äänitettä.

Historiansa aikana Agents-yhtyeellä on ollut kolme solistia. Ensimmäisenä 80-luvun alussa Agentsien kanssa lauloi legendaarinen Rauli “Badding” Somerjoki, jonka uusi tuleminen tapahtui ensimmäisellä Agentsien säestämällä albumilla.

Agentsien varsinainen supermenestys tapahtui yhtyeen aloitettua yhteistyön karismaat-tisen Topi Sorsakosken kanssa. Yli tuhat keikkaa ja viisi yhteistä albumia, joista jokainen on myynyt kultaa, neljä yltänyt platinaan ja parhain kolminkertaiseen platinaan, puhuvat omaa kieltään suosion laajuudesta. Topi Sorsakoski toimi yhtyeen solistina 80-luvun lopusta 90-luvun alkuun, minkä jälkeen hän siirtyi menestyksekkäälle soolouralle.

NYKYPÄIVÄ
Vuodesta 1995 lähtien Agents-yhtyeen vakiokokoonpanoon ovat kuuluneet kitaristi Esa Pulliainen, basisti Kai Pulliainen ja rumpali Heikki Sandrén ja solisti Jorma Kääriäinen, jonka sametinpehmeä ääni ja teeskentelemätön tyyli toivat oman lisänsä Agents-soundiin. Suositun kokoonpanon kuudesta aiemmin julkaistusta studioalbumista kolme on myynyt platinaa (Agents Is Rock! Vol 1, Agents Is… HERE!, Agents Is… MORE!) ja kaksi kultaa (Agents Is Tonight!, Agents Is Back!). Kokoelmista molemmat Is Best! -levyt ovat ylittäneet platinarajan reilusti ja samoin kuin Agentsien Laulava Sydän -albumi. Syyskuussa 2006 Agents & Jorma Kääriäinen -yhtye julkaisi seitsemännen studiolevynsä "...Is Allright", joka möi viikossa kultaa, nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan Suomen virallisen albumimyyntilistan sijalle #2 ja joka valittiin Paikallisradioiden syyskuun kuukauden levyksi. Albumilta ovat radioiden välityksellä tulleet tutuksi singlet "Unohtumaton ilta" ja "Uhkapeluri". Lokakuussa 2006 tauolle jääneen Agents & Jorma Kääriäinen-yhtyeen levyjä on tähän mennessä myyty noin 400.000 kappaletta.

AGENTS-SOUNDI
Agentsien musiikillinen tyyli perustuu 60-luvun rautalanka ja beat-soundeihin, suomi-iskelmän ja rock&rollin yhdistämiseen sekä kitaristi Esa Pulliaisen näkemykseen ja osaamiseen. Esa Pulliainen on mies Agents-soundin ja yhtyeen solistien takana. Agentsien tavaramerkkinä ja tinkimättömän suomalaisen rautalankatyylin pohjana ovat vuosien saatossa olleet menneiden vuosikymmenten hitit, nimenomaan coverbiisit, uudelleen sovitettuina.

Agentsien rooli suomi-iskelmän ja rock&rollin yhdistämisessä sekä tyylin tunnetuksi ja suosituksi tekemisessä 80- ja 90-luvuilla on ollut ainutlaatuinen. Puhutaan Agents-soundista, jota ilman suomalaiset radiot ja tanssilavat eivät hengitä, ja jolla riittää jäljittelijöitä. Tanssilavoille Agents onkin paljon enemmän kuin yksi yhtye muiden joukossa. Agents on historiansa aikana kaksi kertaa tuonut väkimassat joukolla takaisin lavoille, ensin Topi Sorsakosken kanssa 1980-luvun puolivälissä ja viimeksi Jorma Kääriäisen kanssa 90-luvun puolivälin jälkeen.

LAULAVA SYDÄN
Valtakunnallinen televisioyhtiö TV2 ja Agents & Jorma Kääriäinen -yhtye aloittivat syksyllä 1998 yhteistyön. Televisioyhtiö ja Agentsit suunnittelivat yhdessä uuden musiikkiviihdesarjan “Laulava sydän”, jossa kaihoisa suomi-iskelmä ja rock&roll sulautettiin toisiinsa ainutlaatuisella, Agentsmaisella tavalla. Agentsien isännöimät ensimmäiset kuusi jaksoa saavuttivat niin suuren suosion, että sarjaa päätettiin kuvata lisää. Teemoina seuraavissa jaksoissa olivat Rauli "Badding" Somerjoki ja Agents Is Rock. "Agents Is Rock” -jaksoissa Agentsien kanssa nauhoituksissa olivat mm. Elviksen yhtyeessä soittaneet legendat kitaristi Scotty Moore ja rumpali DJ Fontana. Viimeisimmät uudet Agentsien isännöimät Laulava sydän jaksot tulivat ulos toukokuussa 2001. Kaikki Agentsien Laulava Sydän -jaksot julkaistiin DVD:nä vuonna 2005, kaikkiaan neljä eri DVD:tä.

RENEGADES
Toukokuussa 2007 yhtye ilmoitti, että Topi Sorsakoski ja Agents palaavat yhteen vuosien tauon jälkeen. Kyseessä oli Renegades-henkinen projekti, jonka Agents halusi toteuttaa keikkataukonsa aikana. Uusi Topi Sorsakoski & Agents -albumi "Renegades" ilmestyi 29.8.2007. Agentsien ja Topi Sorsakosken edellisestä studiolevystä oli aikaa 17 vuotta, kokoonpanon viimeiseksi jäänyt Half and Half -albumi julkaistiin vuonna 1990.