Parhaat palat Agentsien 30-vuotiselta uralta nyt samassa paketissa!

03-08-2009

Yli nelituntinen Agents-boxi sisältää myös keräilyharvinaisuuden.

Agents juhlistaa 30-vuotista taivaltaan julkaisemalla 19.8. neljän cd:n Agents... Looking Back -boxin, joka kattaa parhaat palat yhtyeen tuotannosta niin Rauli Badding Somerjoen, Topi Sorsakosken kuin Jorma Kääriäisenkin ajoilta. Ensimmäistä kertaa samoihin kansiin on koottu 92 merkittävintä Agents-sävelmää. Mukana on myös Agents Sampler, vuonna 2000 kansainvälisiä musiikkimessuja varten tehty keräilyharvinaisuus. Kansikirjasessa boxin kappaleita kommentoi Agentsin perustaja ja johtaja Esa Pulliainen ja saatesanat on kirjoittanut Peter von Bagh.

Kattavan Agents -kokoelman lisäksi orkesteri lähtee ainutkertaiselle Kaikkien aikojen Agents -juhlakiertueelle, joka kokoaa yhteen suuren joukon yhtyeen historiassa mukana olleita muusikoita. Elo-syyskuussa järjestettävällä Kaikkien aikojen Agents -kiertueella ovat mukana yhtyeen nykyisen solistin Vesa Haajan lisäksi häntä ennen Agentsin laulajina toimineet Topi Sorsakoski ja Jorma Kääriäinen. Lisäksi kiertueella nähdään soittajana yhtyeen levytuottajana pitkään toiminut Pedro Hietanen. "Syksyn konsertit kattavat Agentsin koko musiikillisen historian Baddingista Haajan Veskuun. Mukavaa saada soittaa myös Topin ja Pedron sekä vanhan kunnon Jorkan kanssa pitkästä aikaa", toteaa Esa Pulliainen.

Kiertueen aikataulu:
27.8. Paviljonki, Jyväskylä
28.8. Oulu-halli, Oulu
30.8. Kulttuuritalo, Helsinki LOPPUUNMYYTY
31.8. Kulttuuritalo, Helsinki
1.9. Sibeliustalo, Lahti LOPPUUNMYYTY
2.9. Caribia, Turku,
6.9. Musiikkikeskus, Kuopio
7.9. Mikaeli, Mikkeli
12.9. Areena, Seinäjoki
13.9. Tampere-talo, Tampere
14.9. Tavastia-klubi, Helsinki
15.9. Tavastia-klubi, Helsinki LOPPUUNMYYTY 

Biisilista:
CD 1 Agents & Rauli Badding Somerjoki
1. Ikkunaprinsessa
2. Paras haihtua vaan
3. Kuihtuu kesäinen maa
4. Kuin runotar hän kulkee
5. Turhaan päivät, turhaan yöt
6. Muista hyviä aikoja
7. Omista minut
8. Tähdet, tähdet
9. Yön hiljaisuudessa
10. Yksi vain ei tuu
11. Laivat
12. Mä aion istua vaan
13. Lähdön hetkellä
14. Ilta-aurinko
15. Illan varjoon himmeään
16. Kaikki hyvin, mama
17. Suon kulkija
18. Mä aion vielä päteä
19. Edistyksen voima
20. Tosi rakkaus

CD 2 Topi Sorsakoski & Agents
1. Salattu suru
2. Yksi ainoa ikkuna
3. Yön väistyessä
4. Sininen huvimaja
5. Yksinäinen merimies
6. Kirje
7. Virran rannalla
8. Varjonen yö
9. Yksin oon mä vain
10. Sulle aatoksein suon
11. Tuo onneton
12. Lumottu meri
13. Tyhjää
14. Päivät ilman sinua
15. Vaikka sua kaipaan
16. Lyhdyn näen syttyvän
17. Oi kuinka saatoitkaan
18. Kellot soi
19. Väärin tein
20. Verkkaisemmin kuin aikaisemmin

CD 3 Agents & Jorma Kääriäinen
1. Pikku Mona
2. Sydämein sulle suon
3. Moskovan valot
4. Pieni sana
5. Kaupungin illassa yksin
6. Miksi kuljen
7. My Babe
8. Mä eroon pääse en
9. Mä jäin kii
10. Oi kuu
11. Liekki kasvaa
12. Jos minun oot
13. Introduction & Hound Dog
14. Mystery Train
15. Kättes suojaan
16. Rakkaus on kummaa
17. Emigrantin laulu
18. Mä elän vieläkin
19. Ballaadi kanuunasta
20. Uhkapeluri
21. Sammunut nuotio
22. Unohtumaton ilta

CD 4 Agents Instrumental
1. El Cumpanchero
2. Kaksi ruusua
3. Valot
4. Rakkaus on sininen
5. Je T'aime Moi Non Plus
6. Muistan kesän
7. Sinun omasi
8. El Presidente
9. Little Wing
10. Farewell
11. The Loop
12. Yksi ainoa ikkuna
13. Manchurian Beat
14. Ajomies
15. Sunshine Of Your Love
16. Mrs. Robinson
17. Apache
18. Snowy Wood
19. Kaunis nainen / Oh´ Pretty Woman
20. The Rise and Fall of Flingel Bunt
21. Tellstar
22. Ramblin Rose
23. The Gurgle
24. The Renegade Instrumental

Agents Sampler
1. King Creole
2. Donna
3. Fools Rush In (Where Angels Fear To Tread)
4. I'm So Lucky To Have You Mine
5. Don't
6. Constanly

Lisätietoa

Mari Wainio
EMI Finland
Puh. 09 348 426
mari.wainio@emimusic.com