The Giant Leap julkaisee uuden albumin syyskuussa

The Giant Leap 2009

28-04-2009

The Giant Leap julkaisee uutta materiaalia

The Giant Leap on parhaillaan studiossa nauhoittamassa syyskuussa julkaistavaa pitkäsoittoa. Albumin ensimmäinen single on "Beautiful Goodbye", joka kertoo hulluksi tulemisesta, riippuvuudesta ja näiden asioiden tajuamisesta.
"Meille Beautiful Goodbye - biisi avasi oven toiseen levyyn ja sen tekemiseen. Bändillä on hirveä hinku kehittyä ja mennä eteenpäin ja mun mielestä se kuuluu uudella levyllä jo nyt vaikka hommaa on vielä jäljellä, kertoo yhtyeen laulaja Sebastian Rejman.

Kuuntele Beautiful Goodbye

The Giant Leap

The Giant Leap tuli tutuksi debyyttialbumi Another Day Rising myötä. Yhtye julkaisi levyltä menestyksekkäät radiosinglet All In My Head, Somebody Else ja Remember. Yhtye oli vuoden 2008 Suomen keikkailevimpia artisteja ja he saivat EMMA-ehdokkuuden Vuoden Yhtyetulokas -sarjassa.

Sebastian Rejman- laulu

Sami Lehto -rummut

Petri Somer - kosketinsoittimet