Jorma Kääriäisen ja Riku Niemi Orchestran uusi levy tarjoilee pieteetillä tehtyä viihdemusiikkia nostalgiseen makuun

28-01-2008

Kädenjälki-niminen albumi julkaistaan 5.3.

Sametinpehmeä ja svengaava levy vie kuulijansa isoille estradeille Frank Sinatran ja Jimmy Webbin hengessä.


"Levynteko Riku Niemi Orchestran kanssa oli minulle pitkäaikainen haave ja yhteistyömme sujui hienosti. Levy nauhoitettiin livemeiningillä parissa päivässä" kertoo Jorma Kääriäinen levyntekoprosessista.

Levy sisältää 10 uutta kappaletta ja yhden vanhan klassikon. Ensimmäisenä singlenä tarjoillaan Päivin Öin, joka on ollut Kääriäisen Agents-aikojen suurimpia hittejä. Kappale on jo soitossa Iskelmä-radiossa ja Radio Suomessa. Kappaleen voi kuunnella tästä>.

Kääriäinen & RNO nähdään myös livenä maaliskuussa alkavalla mittavalla kiertueella. 12 paikkakunnalla ympäri Suomen nähtävää Vihdoinkin-kiertuetta tähdittävät Jorma Kääriäisen ja Riku Niemi Orchestran lisäksi Paula Koivuniemi ja Kari Tapio.

Kiertueen aikataulu:
Ke 26.03. Pori, Karhuhalli
To 27.03. Turku, Turkuhalli
La 29.03. Tampere, Areena
Ke 02.04. Seinäjoki, Areena
Pe 04.04. Jyväskylä, Jäähalli
La 05.04. Lahti, Lahti Halli
Ma 07.04. Joensuu, Areena
Ke 09.04. Lappeenranta, Jäähalli
To 10.04. Kuopio, Kuopio-halli
La 12.04. Rovaniemi, Lappi Areena
Ma 14.04. Oulu, Jäähalli
Pe 18.04. Helsinki, Hartwall Areena

Kiertueen tuotanto: Eastway Oy

Jorma Kääriäinen on laulanut jo yli 40 vuotta ja siitä ammatikseen yli 30 vuotta. Edellinen sooloalbumi Yhden tähden hotelli julkaistiin 28.2.2007. Samanniminen musiikkielokuva sai ensi-iltansa 2.3.2007 ja on nyt ehdolla dokumentti-Jussin saajaksi. Jussit jaetaan 3.2.2008.

Lisätietoa

Mari Wainio
EMI Finland
Puh. 09 348 426
mari.wainio@emimusic.com