Lapinlahden Linnuilta tuplasingle

12-11-2007

Lapinlahden Lintujen tuoreelta Etiäppäin-levyltä jaetaan maanantaina 12.11. radioille tuplasingle, joka sisältää kappaleet ”Takkatulen ääressä” ja ”Runo josta ei tullut mitään”.

Tapio Liinojan tulkitsema "Takkatulen ääressä" esittelee Lapinlahden Lintujen hieman vakavampaa puolta. Kauniin melodian kappaleeseen on säveltänyt Veli-Pekka Oinonen. Sanoituksesta vastannut Liinoja kertoo kappaleesta seuraavaa: "Silloin harvoin kun päättää lähteä ulos viettämään iltaa baariin, tuntuu aivan järjettömän vaikealta löytää sitä baaria mihin kaikki kaverit ovat menneet. Tähän ongelmaan saattaa olla useita vaihtoehtoisia
syitä. Ensinnäkin voi olla, että ystäviä ei enää ole - jos on sitten koskaan on ollutkaan. Samaan valtavaan harhaluuloon voi perustua myös käsitys kiitettävästä menestyksestä naismaailmassa. Toiseksi voi olla niin, että baarit ovat muuttaneet nimiään ja muuttuneet ainakin sisätilojensa osalta täysin tunnistamattomiksi. Kolmas vaihtoehto on se, että on itse muuttunut täysin tunnistamattomaksi ja näin vanhat, rakkaat ystävät eivät löydä luokse, vaikka istuisivat viereisellä baarijakkaralla."

"Näin ollen on varminta istua kotona rakkaan elämänkumppanin kanssa tuijottaen tulta, ja samalla ehkä nauttia lasillinen täysipainoista punaviiniä Tristan da Cunhalta. Kotona nerouttasi ymmärretään myös helpommin ja se asettuu oikeaan uomaansa. Sitä paitsi tähdenlennon havaitsee paljon paremmin hämärällä takapihalla" Liinoja toteaa.

Toinen singleltä löytyvä kappale on Mikko Kivisen sanoittama "Runo josta ei tullut mitään". Sympaattinen tarina kertoo miehestä, joka miettii keinoa hurmata ihastuksensa kohteen. Hän päättää kirjoittaa runon, mutta huomaa pian että siihen taidetaan tarvita ammattirunoilijan apua. Auttavatko edes Tommy Tabermannin tekstit sulattamaan lemmen kohteen sydämen? Myös tämän kappaleen sävellys on Veli-Pekka Oinosen käsialaa.