
Iso-Britannian suosituimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva, yli 6 miljonaa albumia myynyt Placebo esiintyy Helsingin jäähallissa 27. toukokuuta. Liput tulevat myyntiin ke 21. maaliskuuta Lippupalvelun lippukaupoissa.
Placebo on saavuttavut romanttisen tummanpuhuvalla ja sielujen syvimpiin syövereihin uppoavalla musiikilla vakaan ja maailmanlaajuisen kulttisuosion. Vuonna 1994 perustettua yhtyettä onkin kuvailtu androgyynisyyden ja raskaiden kitarariffien ansionsta Nirvanan glam-versioksi. Yhtyeeseen kuuluvat Brian Molko (laulu ja kitara), Stefan Olsdal (basso) ja Steven Hewitt (rummut).
Viime vuonna julkaistu viides studioalbumi "Meds" on kriitikoiden ylistämä ja menestynein albumi Placebon yli kymmenvuotisessa tarinassa. Julkaisuviikollaan levy nousi suoraan Billboardin Euroopan myyntilistan ykköseksi. Suomessakin yhtye nauttii valtavaa suosiota. Suomen virallisen albumilistan kolmoseksi julkaisuviikollaan sijoittunutta levyä on myyty n. 10 000 kappaletta.
Placebon tunnetuimpia hittejä ovat mm. "Song To Say Goodbye", "The Bitter End", "Every You Every Me", "Without You I´m Nothing" ja "Nancy Boy". Energisistä esiintymisistä tunnettu Placebo on konsertoinut Suomessa kerran aikaisemmin, Provinssirockissa vuonna 1997.
Konsertti pidetään sunnuntaina 27.5.2007 Helsingin jäähallissa. Ovet aukeavat klo 19, soitto alkaa noin klo 20. Lippujen myynti alkaa ensi keskiviikkona 21.3. klo 9 Lippupalvelun lippukaupoista, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,50 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (5 euroa/puhelu + pvm) sekä verkosta osoitteesta www.lippupalvelu.fi. Liput maksavat 45 euroa.


