Technicolourin musiikkivideo valmis!

19-10-2006

Technicolour kuvasi lokakuussa musiikkivideon uuden ”People” -albuminsa hittikappaleeseen ”Someday”.

Kusti Mannisen ja Beats & Stylesta tutun DJ Controlin ohjaus tukee hienosti kappaleen sykkivää diskorockia. Tyylikkäällä videolla vilisee albumin nimenmukaisesti erilaisia ihmisiä.

Ruudulla vilahtaa mm. breakdancen kaksinkertainen suomenmestari sekä Jimin äiti Leena, moottorisahan kera!
Tsekkaa musiikkivideon making of The Voice- kanavalta.

"People" albumilla Opendisc
Technicolourin 11.10 julkaistu "People" albumi pitää sisällään Opendisc -palvelun. Albumin ostaja pääsee People -levyn avulla  ainutlaatuisille Technicolour Opendisc -sivuille.  Mm. Jimin haastatteluita, extra biisin, Technicolourin musiikkivideot ja  ladattavia taustakuvia sisältävä sivusto on jo nyt saanut suurta kiitosta yhtyeen faneilta. Sivustolla on materiaalia, mitä et löydä mistään muualta. Tasaisin väliajoin päivitettävä palvelu ilmoittaa uudesta materiaalista sähköpostilla.

Technicolour kiertueelle
Uskomattomista livekeikoista ja hysteerisistä faneista tunnettu Technicolour lähtee lokakuussa kattavalle Suomen kiertueelle. Kiertueen ensimmäinen keikka nähtiin torstaina 12.10 Stockholm Diskoteissa yhtyeen "People" -albumin julkistamistilaisuudessa. Levyjulkkarikeikka keräsi Helsingin yöelämän kerman kuuntelemaan yhtyeen jo keikan mittaiseksi venynyttä hittiputkea.Tunnelmia keikalta ja mm. Big Brotherin Sorellan kommentit on nähtävissä lähiaikoina yhtyeen Opendisc-sivuilla. Alaikäisille suunnattu levyjulkkarikeikka järjestetään torstaina 26.10 kauppakeskus Jumbossa ja keikan jälkeen yhtye jakaa nimikirjoituksia Jumbon Anttilassa.

Seuraa Technicolouria seuraavista medioista: Buusteri, Kids top 20, The Voice, City-lehti, Mix-lehti, Suosikki, Demi, Koululainen yms.

Keikkakalenteri:
To 26.10.2006 Kauppakeskus Jumbo Vantaa,
La 28.10.2006 Ravintola Piste, Rukatunturi
Pe 10.11.2006 Aquarius, Uusikaupunki
La 11.11.2006 Hotelli Puustelli, Alavus
La 18.11.2006 Giggling Marlin, Turku
Pe 24.11.2006 Hotelli-Ravintola Kitronhovi, Alajärvi
La 25.11.2006 Ravintola Konsta, Kaustinen
Ke 29.11.2006 Kharma, Jyväskylä
To 30.11.2006 Bepop, Joensuu
Pe 01.12.2006 Kauppakeskus Kupiainen, Kitee
La 02.12.2006 Los Coyotes, Iisalmi
Pe 08.12.2006 Hot Staff, Lapua
La 09.12.2006 Evijärven NS, Evijärvi
Pe 15.12.2006 Masalan monitoimitalo, Kirkkonummi
La 16.12.2006 Musta Leski, Ylivieska
Pe 29.12.2006 Hotelli Vantaa/Tulisuudelma, Vantaa
Pe 26.01.2007 Ravintola Foxia, Oulu
La 27.01.2007 Hotelli Savonsolmu, Pieksämäki
La 27.01.2007 Hotelli Savonsolmu, Pieksämäki
La 10.02.2007 Holiday Club Katinkulta, Vuokatti
Pe 16.02.2007 Virgin Oil co, Helsinki
La 17.02.2007 Osman Tupa, Eura
Pe 02.03.2007 Alex Park Hotel, Lahti
La 03.03.2007 Hotelli Vaakuna/ Night Marilyn, Kouvola
Pe 09.03.2007 Ravintola Fennia, Espoo