Elokuun Hääväki Saapuu Suomen albumilistan kakkoseksi!

Hääväki saapuu

23-04-2012

Elokuu-yhtyeen 11.4. julkaistu debyyttialbumi Hääväki Saapuu on noussut Suomen albumilistan kakkossijalle. Albumi pitää sisällään mm. Spotifyn ja iTunesin ykkössijat haltuun ottaneen Soutaa huopaa -kappaleen.

Huippusuositun  Elokuu-yhtyeen 11.4. julkaistu debyyttialbumi Hääväki Saapuu on noussut Suomen albumilistan kakkossijalle. Albumi pitää sisällään mm. Spotifyn ja iTunesin ykkössijat haltuun ottaneen Soutaa huopaa -kappaleen. Lisäksi bändin Youtube-kanavan videoita on streamattu yli 2 miljoonaa kertaa.

Vuoden 2012 mielenkiintoisin kokoonpano koostuu reggae-artisti Nopsajalasta (Antti Hakala), rap-artisti Junosta (Jon Korhonen) ja tuottaja Jonas W. Karlssonista. 

Yhtyeen keikkalista täyttyy huimaa vauhtia. Elokuu nähdään kesän aikana kaikilla suurimmilla festivaaleilla aina Provinssirockista Ilosaarirockiin. Keikoilla Elokuulla on mukanaan seitsenhenkinen livebändi. 

Elokuun tulevia keikkoja:

20.4. Pori, Bar Kino (pienempi kokoonpano)
28.4. Hämeenlinna, Verkatehdas
17.5. Helsinki, Tavastia
01.6. Myyrmäki, Toppari (pienempi kokoonpano)
02.6. Tampere, Ylex pop
08.6. Kaarina, Saaristo Open
15.6. Helsinki, Suvilahti
17.6. Seinäjoki, Provinssirock
30.6. Imatra, Imatra Big Band festival
06.7. Lahti, Summer Up
08.7. Turku, Ruisrock
12.7. Tampere, Tammerfest
13.7. Joutsa, Ravintola Huttula
14.7. Joensuu, Ilosaarirock
20.7. Hämeenlinna, Wanajafestivaali (alkuilta)
20.7. Eura, Sieravuori (n. klo 23.30)
27.7. Himos, Pipefest
28.7. Turku, DBTL
03.8. Seinäjoki
04.8. Raahe
05.8. Pori, Porispere
17.8. Lohja, Lohi
18.8. Tampere, Blockfest

Lisätietoa

Tara Kojonen
EMI Finland
tara.kojonen@emimusic.com
+358-50 467 3269 

Katso uusi Saatilla-video tästä:

http://youtu.be/lxC9t1smQU8

Soutaa huopaa -video:

http://youtu.be/J3CBpQH06yc

Elokuun Youtube-kanava:

http://www.youtube.com/user/Elokuuvirallinen

Elokuu Facebookissa:

www.facebook.com/ElokuuYhtye

Hääväki Saapuu Spotifyssa:

Elokuu - Hääväki Saapuu

Hääväki Saapuu iTunesissa:

http://itunes.apple.com/fi/album/haavaki-saapuu/id511576810?l=fi