Norah Jones julkaisee uuden albumin tänä keväänä ja esiintyy ensimmäistä kertaa Pori Jazzissa!

24-01-2012

NORAH JONES ESIINTYY KESÄLLÄ PORI JAZZISSA! DANGER MOUSEN TUOTTAMA UUSI ALBUMI ”LITTLE BROKEN HEARTS” JULKAISTAAN KEVÄÄLLÄ

Yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä Norah Jones on yksi tulevan Pori Jazzin päänimistä. Hän konsertoi siellä festivaalin päätöspäivänä 22. heinäkuuta. Kyseessä on Jonesin ensimmäinen esiintyminen Suomessa.

Hänen albumejaan on myyty maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa ja Suomessakin noin 80 000 kappaletta. Jones on palkittu muun muassa yhdeksällä Grammy-palkinnolla.

Samassa konsertissa Kirjurinluoto Arenalla esiintyvät amerikkalainen Robert Randolph & the Family Band sekä kotimainen The Northern Governors, jossa soittavat mm. Tuomo Prättälä, Jorma Kalevi Louhivuori ja Osmo Ikonen.

Norah Jones julkaisee uuden "Little Broken Hearts" -albuminsa tänä keväänä EMI:n Blue Note-alamerkillä, jonka tuotannosta vastaa artisti/tuottaja Danger Mouse.

Kaksikko työskenteli aikaisemmin yhdessä Danger Mousen viime vuonna julkaistulla "Rome"-levyllä, jonka kappaleilla Norah lauloi. Heidän synergiansa osoittautui niin vahvaksi että he päättivät jatkaa yhteistyötä Norahin viidennellä studioalbumilla.

"Little Broken Hearts", joka sisältää kaksikon säveltämiä uusia kappaleita, on Norahin tähänastisen uran suurimpia kehitysaskelia kohti uutta suuntaa. Kahden erilaisen ja kiehtovan persoonan yhteistyö onnistui luomaan kokonaan uuden soundin.

Danger Mouse ihastui Norahin lauluääneen kun hän valmisteli albumiaan "Rome", joka on kunnianosoitus klassiselle italialaiselle elokuvamusiikille. Jack White oli jo valittu miesrooliin ja Norahin pehmeän lumoava ääni toi levylle parhaan mahdollisen tasapainon.

Jones osallistui levylle kolmen kappaleen verran ja samaan aikaan hän sekä Danger Mouse alkoivat työstämään uutta materiaalia, josta myöhemmin kehkeytyi "Little Broken Hearts". (kuuntele "Black"-kappaleen riisuttu versio osoitteessa www.rollingstone.com)

Kaksikko siirtyi Danger Mousen studioon Los Angelesiin viime syksynä viimeistelemään levyä. Biisit syntyivät pitkälti studiossa kaksikon soittaessa pääosan instrumenteista, Norah Jones piano, koskettimet, basso ja kitara sekä Danger Mouse rummut, basso, kitara, koskettimet ja jousisovitukset.

Norah Jones tulee konsertoimaan poikkeuksellisen paljon tänä vuonna, esiintyen eri festivaaleilla ja teattereissa maailmanlaajuisesti. Hän tekee myös paluun legendaariseen Hollywood Bowliin Los Angelesissa, jossa tämä yhdeksänkertainen Grammy-voittaja esiintyy 10. elokuuta.

Lisätietoa

EMI Finland

Kari Holmgren
Puh. 09 348 426