Katso Elokuun Soutaa huopaa -musavideo!

Elokuu

20-01-2012

Soutaa huopaa -single julkaistaan tänään

Vuoden 2012 mielenkiintoisin kokoonpano koostuu reggae-artisti Nopsajalasta (Antti Hakala), rap-artisti Junosta (Jon Korhonen) ja tuottaja Jonas W. Karlssonista.  Elokuun ensimmäinen singlelohkaisu "Soutaa huopaa" lähti eilen ryminällä leviämään pitkin radiokanavia ja sosiaalista mediaa. Soutaa huopaa -single nousi myös hetkessä EMIn nettisivujen kuunnelluimmaksi kappaleeksi ja sai  YleX:n Rytmibarometrissa loistomäärän tykkäyksiä. Elokuun Hääväki saapuu-debyyttialbumi julkaistaan 11.4.2012.  

Katso Soutaa huopaa -musiikkivideo!

Elokuu
Nopsajalka on julkaissut kolme sooloalbumia, tehnyt yhteistyötä useiden kotimaisten artistien kanssa ja ollut järjestämässä suosittua Kuningassoundi -tapahtumaa Helsingin Suvilahdessa. Emma-gaalassa ehdolla oleva Juno on julkaissut neljä rap-albumia ja  vieraillut lukuisissa eri kappaleissa keräten miljoonia Youtube-katselukertoja.  Jonas W. Karlsson on Siuntiosta kotoisin oleva tuottaja/dj ja  Soundfactory -studion omistaja.

"Kun Jonas keväällä 2011 soitti mulle uutta tuottamaansa musiikkia olin äimänkäkenä, sillä olin mielessäni miettinyt hieman vastaavaa. Ensiksi en jotenkin ajatellut kirjoittavani näitä kappaleita itseni laulettavaksi, mutta kun Junon kanssa fiilistelimme Jonaksen tekemiä taustoja keikkareissuillamme niin lopulta biisit syntyivät musiikin ympärille kuin luonnostaan.  Aluksi ajattelimme tekevämme jonkinlaista swing-jazzin ja hiphopin yhdistelmää. Vuonna 2011 Helsingissä siitä syntyi "cityhumppa", kertoo Nopsajalka.

 www.facebook.com/ElokuuYhtye
Kuuntele Soutaa huopaa -Spotifysta!
Osta Soutaa huopaa -sinkku iTunesista!

 

Lisätietoa

EMI Finland
inka.laitinen@emimusic.com
Puh. 09 348 426