
Kultaa myynyt Haloo Helsinki! julkaisi uuden Kuule minua -singlen
Haloo Helsinki! on lyönyt itsensä läpi tänä kesänä "Maailman toisella puolen" -biisillä, joka oli peräti kolmen kuukauden ajan Suomen soitetuin kotimainen radiokappale. "Maailman toisella puolen" -single on myynyt yli 7000 kappaletta ja näin ollen se on myös yhtyeen ensimmäinen kultalevy. Haloo Helsingin maaliskuussa 2011 julkaistu III-albumi on ollut 23 viikkoa Suomen virallisella albumilistalla ja lähentelee myös kultalevyn oikeuttavaa 10000 kpl myyntirajaa.
Yhtyeen seuraava singlelohkaisu on Kuule minua -kappale, joka on Mokoman laulaja Marko Annalan käsialaa.
"Mä olen tavannut Markon ensimmäistä kertaa kymmenvuotiaana. Pyörin tuolloin samalla studiolla kitaratunneilla, kun Mokoma levytti toista albumiaan Helsingissä 2000-luvun alussa. Piirsin heille aikoinaan myös piirustuksen, jonka he julkaisivat omilla nettisivuillaan. Sen jälkeen me ollaan tavattu pari kertaa toissa kesänä samoilla festarikeikoilla, jolloin Marko kehui tykkäävänsä Ellin lauluäänestä. Siitä saimmekin idean tuottajiemme Raken ja Ernon Laitisen kanssa pyytää Markolta meille biisiä. Kappale on aivan uskomattoman hieno, ja se on osoittautunut jo ennen sinkkuvalintaakin todelliseksi keikkasuosikiksi", kertoo yhtyeen Leo.
Kuuntele Kuule minua -single! Kappaleeseen valmistuu elokuun aikana musavideo, joka on laulaja Ellin ja ohjaajan yhtyeinen käsikirjoitus.
Haloo Helsinki! keikkailee pitkälle ensi vuoteen saakka
Kesän keikoilla viihtynyt Haloo Helsinki! keikkailee pitkään ensi vuoteen saakka. Kesän aikana jopa loppuunmydyillä keikkapaikoilla esiintynyt Haloo Helsinki! esittää 200:nnen keikkansa syyskuussa. Haloo Helsinki! esiintyy 14.9 Elämä Lapselle -konsertissa Hartwall Areenalla.

