
Tampereella järjestettävä Musiikki & Media tapahtuma laajenee Koskikeskukseen
Musiikki & Media 2010 -tapahtuman yhteydessä järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa M&M Music Day. Päivän mittainen tapahtuma on suunnattu kaikille musiikista kiinnostuneille kuluttajille ja se järjestetään lauantaina 23.10.2010 Koskikeskuksen keskusaukiolla Tampereella.
M&M Music Day on nimensä mukaisesti musiikkia: levymyyntiä, artistihaastatteluja, nimmarisessioita, bändipaitoja, oheistuotteita ja muuta musiikkiin liittyvää. Mukana on siis levykauppoja, merchandisemyyjiä, medioita ja tietysti artisteja, joiden osalta kuullaan myös muutamia musiikillisia makupaloja akustisina versioina. M&M Music Dayn esiintyjiksi ovat varmistuneet muun muassa Negative, Doom Unit, XS, Suvi Isotalo ja TAP. Lisää ohjelmaa on vielä tulossa. Osa samalla viikolla Tampereella järjestettävän Lost In Music -kaupunkifestivaalin artisteista vierailee myös M&M Day'ssa esittäen muutaman biisin akustisen vedon sekä jakaen nimmareita. Yhtyeiden kuulumisista ja tulevaisuuden suunnitelmista heitä haastattelee Music Day´n juontajana toimiva Radio 957:sta tuttu Janne Leipijärvi.


