THE 69 EYES AKUSTISELLE SUOMEN-KIERTUEELLE LOPPUSYKSYSTÄ

The 69 Eyes 2010 syksy

31-08-2010

Helsingin vampyyreiksikin tituleeratut maailmaa kiertävät rokkarimme The 69 Eyes -bändistä palaavat kotimaan kamaralle ainukertaisen akustisen kiertueen merkeissä syksyllä. Intiimiys on jättimäisiltä festivaalikeikoilta kaukana, mutta nyt vampyyrimme tulevat lähietäisyydelle. Tarjolla on The 69 Eyes -klassikoita akustisesti, tyyliinsopivilla lainakappaleilla varustettuna. Tunne kulmahampaat kaulavaltimollasi!

"Viimeisimmän "Back In Blood" -levyn julkaisun aikoihin soitimme muutaman akustisen keikan ja fanit olivat hurmoksessa. Biiseihin tuli ihan uutta eloa ja erilaista nyanssia - ja lisää Elvistä ja 50-luvun rock'n'roll-vibaa. Kolme akustista keikkaamme Tavastian Helldone-festivaaleilla saivat niin hyvää palautetta, että halusimme tehdä tällaisen rundin, jonka myötä pääsemme soittamaan Suomessa meille uusiin keikkapaikkoihin. Tästä tulee loppuvuoden parhaat rokkibileet", kommentoi 69-laulaja Jyrki Linnankivi.

Elvis ja Dracula kohtaavat sulassa sovussa The 69 Eyesin akustisella kiertueella marras-joulukuussa seuraavasti:

Pe 5.11.2010 Rauma, Bar Hovi. Klo 22-04. Liput ovelta 14€.
La 6.11.2010 Vaasa, Hullupullo. Klo 22-04. Liput ovelta 12€.
Pe 12.11.2010 Ähtäri, Club-52. Klo 22-04. Liput ovelta 13€.
La 13.11.2010 Nivala, Puustelli. Klo 21-04. Ennakkolipunmyynti Hotelli Puustelli, Nivala: 15€ + mahd. toimituskulut.
La 20.11.2010 Joensuu, Kellari. Klo 21-04. Ennakkolipunmyynti Levy-Eskot, Joensuu: 14€ + mahd. toimituskulut.
Su 21.11.2010 Oulu, 45 Special. Klo 20-04. Ennakkolipunmyynti Levykauppa Äx: 12€ + mahd. toimituskulut.
Pe 26.11.2010 Lahti, Finlandia-klubi. Klo 20-00.00. Ennakkolipunmyynti Lippupalvelu:17€ + mahd. toimituskulut.
La 27.11.2010 Helsinki, Virgin Oil Co. Klo 22-04. Ennakkolipunmyynti  Lippupalvelu ja Tiketti: 13€ + mahd. toimituskulut. Ovelta 15€, mikäli lippuja on jäljellä.
Pe 3.12.2010 Kotka, Amarillo. Klo 21-04. Ennakkolipunmyynti Lippupiste: 14€ + mahd. toimituskulut.
La 4.12.2010 Kuopio, Henry's Pub. Klo 21-04. Ennakkolipunmyynti Tiketti: 12€ + mahd. toimituskulut.
Pe 10.12.2010 Seinäjoki, Cityhotelli. Klo 21-04. Ennakkolipunmyynti Lippupalvelu: 14€ + mahd. toimituskulut: Ovelta 16€, mikäli lippuja on jäljellä.
La 11.12.2010 Kokkola, The Rock. Klo 20-03. Liput ovelta 14€.
Pe 17.12.2010 Huittinen, Seurahuone. Klo 22-04. Ennakkolipunmyynti Lippupalvelu: 14€ + mahd. toimituskulut. Ovelta 16€, mikäli lippuja on jäljellä.
La 18.12.2010 Valkeakoski, Hotelli Waltikka. Klo 21-02. Ennakkolipunmyynti: Koskiviihde ja Hotelli Waltikka 12€ + mahd. toimituskulut. Ovelta 15€, mikäli lippuja on jäljellä.

The 69 Eyes on:
Jyrki 69 - laulu, Bazie - kitara, Timo-Timo - kitara, Archzie - basso & Jussi 69 - rummut.

Lisätietoa

EMI Finland
inka.laitinen@emimusic.com
Puh. 09 348 426