Kuorosotatähti Ilkka Alanko julkaisee sooloalbuminsa uudelleen

25-03-2010

Osa tuotosta hyväntekeväisyyteen.

Kuorosodan voittaneen Ilkka Alangon tuorein soololalbumi Elektra julkaistaan uudelleen. Tästä päivästä lähtien huhtikuun loppuun saakka jokaisesta myydystä Elektra-albumista lahjoitetaan 2€ Pohjois-Karjalan keskussairaalan nuorisopsykiatrian poliklinikalle, Kuorosodasta tuttuun hyväntekeväisyyskohteeseen.

Ilkka Alangon pitkäaikainen unelma toteutui, kun hänen ensimmäinen soololevysä ilmestyi elokuussa 2009.

"Olin aina miettinyt, että jonakin päivänä olisi mahtavaa tehdä konepohjaista tanssikamaa sisältävä suomenkielinen levy. Sellainen, missä olisi hyviä popkappaleita, ihan niin kuin niissäkin levyissä, joita itse olin nuorempana diggaillut. Nyt pääsin vihdoin suoltamaan uudelle levylle täydellä teholla teinivuosina imuroimiani vaikutteita 80- ja 90-lukujen popista. Tämä oli pakko
saada tehdä, ja valmiina se kuulostaa juuri sellaiselta kuin olin uneksinutkin" kertoo Ilkka levystään.

 Albumilta on julkaistu singlet Sattuu, Etsin Sua ja Linnunpoika.

Kuuntele kappaleita!

Osta levy

Lataa levy!

Ilkka Alanko keikoilla!

  • 26.03 Vantaa, Tulisuudelma
  • 01.04 Tahko, Piazza

Lisätietoa

Mari Wainio
EMI Finland
Puh. 09 348 426
mari.wainio@emimusic.com