Benji Madden ja Bam Margera vierailevat The 69 Eyesin uudella videolla

Jyrki69 & Benji Madden

21-12-2009

The 69 Eyesin uusin musiikkivideo on kuvattu Dead N´ Gone -kappaleeseen, joka löytyy yhteen Back In Blood -albumilta. Kuten edellisenkin, myös tämän videon on ohjannut jenkkitähti Bam Margera. Tällä kertaa Margera myös esittää videon pääosaa. Videon rakkausdraaman taustalla komeilee kaunis San Francisco. Yllätysvieraana videolla on Jackass-perusjengiläisen Ryan Dunnin lisäksi Good Charlotten Benji Madden, joka myös laulaa taustoja itse kappaleellakin.

 "Oltiin tehty jo videoita enemmän kuin lääkäri määrää Hollywoodissa, joten ajateltiin, että Friscohan olisi mageen näköinen taustakaupunki. Nastaa oli jälleen kerran!!, rumpali Jussi69 juhlii uutta videota.

Katso video EMIn jukeboxista

The 69 Eyesin alkusyksystä ilmestynyt Back In Blood -albumi on bändin kansainvälisesti parhaimmat arvostelut saanut yhdeksäs albumi. The 69 Eyes kiertää alkuvuoden 2010 puolitoista kuukautta Euroopassa, vuosikymmenen viimeiset keikat bändi heittää kolmena iltana peräkkäin Tavastian loppuunmyydyillä Helldone-festivaaleilla. Suomen ja Yhdysvaltojen keikat bändi kuittasi menneen syksyn aikana.

Lisätietoa

EMI Finland
Puh. 09 348 426