Kylie: X CD

X

Pitkä odotus on vihdoin ohi! Marraskuun 28. päivä julkaistaan Kylie Minoguen uusi studiolevy ”X”- neljän vuoden tauon jälkeen.
Albumin ensimmäinen single on ”2 Hearts”.

Lontoossa, Tukholmassa ja Ibizalla äänitetty Kylien uusi albumi, “X”, pitää sisällään 13 uutta kappaletta. Kylie on ollut vahvasti mukana albumin teossa, sekä säveltämässä ja sanoittamassa monia albumin biisejä. Tuleva albumi on tähden kymmenes levy.
Kylien edellinen studioalbumi ”Body Language” julkaistiin marraskuussa 2003. Vuonna 2004 Kylie julkaisi Greatest Hits –kokoelman ”Ultimate Kylie”. Rakastettu supertähti juhlii tänä vuonna myös 20 vuotta kestänyttä uraansa. Vuosien ajan Kylie on julkaissut hittejä toisen perään ja esiintynyt massiivisilla kiertueilla. Hän on tehnyt myös useita erittäin suosittuja duettoja, mm. Robbie Williamsin kanssa.

Kylien elämää läheltä valottava ”White Diamond” dokumentti

Uuden albuminsa lisäksi Kylie tähdittää “White Diamond” –nimistä dokumenttia, jonka hän on tehnyt yhdessä pitkäaikaisen luovan johtajan William Bakerin kanssa.
”White Diamond ” tarjoaa faneille ainutlaatuisen tilaisuuden seurata Kylien paluun maailman lavoille vuoden 2006 Showgirl Homecoming –kiertueella.
Dokumentti valottaa uusia puolia Kyliestä, seuraten läheltä tähden elämää kiertueella. Haastatteluosuuksissa Kylie puhuu avoimesti tunteistaan, huolistaan sekä Showgirl-kiertueen valmisteluista. Dokumentti saa maailman ensi-iltansa elokuvateattereissa lokakuussa ja sen DVD –julkaisu on suunnitteilla joulukuulle. DVD tulee sisältämään
kaksi levyä, joista toinen on Australiassa joulukuussa 2006 kuvattu Kylien Showgirl Homecoming Live.

Biisilista

2 Hearts
Like A Drug
In My Arms
Speakerphone
Sensitized
Heart Beat Rock
The One
No More Rain
All I See
Stars
Wow
Nu-di-ty
Cosmic

Katso myös