Aknestik: Unohtumattomat takapuolet - B-puolia ja muita harvinaisuuksia 2CD

Unohtumattomat takapuolet - B-puolia ja muita harvinaisuuksia

Kymmenisen vuotta sitten kuopattu haukiputaalainen Aknestik-yhtye muistetaan hiteistään, kuten "Suomirokkia", "Ainoastaan toistaiseksi" ja "Jokapäivä". Yhtyeen viimeiseksi albumiksi jäi vuonna 2001 julkaistu "Vedenpaisumus", jonka jälkeen yhtyeen keulahahmo ja toinen biisintekijä Jukka Takalo on jatkanut soolouralla. 

Aknestikin arkistot avautuvat tällä harvinaisuuksia sisältävällä tuplakokoelmalla kaikessa kirjavuudessaan. "Unohtumattomat takapuolet" sisältää singlejen B-puolia, muutaman harvinaisemman singlen A-puolen sekä kaksi ennenjulkaisematonta kappaletta. Lisäksi paketti tarjoaa kitaristi-biisintekijä Kai Latvalehdon on kirjoittaman kattavan, pohjoispohjalaisella huumorilla höystetyn muistelotekstin.

Ennenjulkaisemattomat kappaleet ovat Aknestikin albumeilta aikanaan pudotettuja helmiä. "Tämä täydellinen maailma" (Tulevaisuus on myöhemmin -albumin sessioista, 1999) on bändin itsensä mukaan kenties elektronisin Aknestik-kappale koskaan. "Niin kuin tarinat menee" (Vedenpaisumus-albumin sessioista, 2001) on puolestaan tuttua suomirock-henkistä Aknestik-tunnelmointia.

Biisilista

CD 1 (1990-1997)
1. Poplaulu 90 (singleversio) 3:02
2. Ying Yang Ping Pong 2:24
3. Mollijoilotus (enstexhousuissa) 1:52
4. Jossain 3:04
5. Piru otti uistimeen 3:10
6. Hontelo 3:51
7. Ohitustie vei ohi rakkaan 2:13
8. Kuu ulvoo, erämää vaeltaa 4:10
9. Surupusero 4:01
10. Ohitustie II 2:36
11. Somaa II 2:48
12. Myrkyn lykkäs 0:35
13. Kaksi kaupunkia 4:26
14. Maanalle II 2:30
15. Metri 50 1:41
16. Maailma on naisia puolillaan (demo) 3:33
17. Metsänpeto vei rakkaimpani 2:55
18. Pissalla nätti (live) 1:56
19. Hellemaa (nahkamix 100 BPM) 4:17
20. Hellemaa (hikimix 160 BPM) 5:56
21. Neptunus 4:17
22. Hymy yli tumman syvänteen 3:54
23. Kartta kalsareihin 2:54

CD 2 (1998-2002)
1. Mä muistan sen kirkkaan päivän 0:06
2. Myrrysmies 4:12
3. Kaunein (Kesä ja häät -versio) 3:42
4. Mmmhh 3:45
5. Oravan joulu 3:43
6. Lentokenttä 5:16
7. Sytytysnestettä (Kypärä eli Darth Takalo -mix) 3:47
8. Tämä täydellinen maailma 4:59
9. Taivaan valuuttaa 3:59
10. Maailman kaunein tyttö/nainen 3:41
11. Joskus kauan sitten 4:17
12. On kuu mun onnentähti 6:05
13. Viimeinen kesä 3:57
14. Sadepäivä (Karibiamix by Desertplanet.com) 4:02
15. Neiti DJ 4:09
16. Vapaa 4:16
17. Niin kuin tarinat menee 4:48
18. Elintaso 3:44

Katso myös