Nordea Jean Sibelius Orchestra & Jukka-Pekka Saraste: Beethoven: Coriolanus Overture - Sibelius: Symphony no. I, Finlandia CD/DVD

Beethoven: Coriolanus Overture - Sibelius: Symphony no. I, Finlandia

Nordea Jean Sibelius Orkesteri (NJSO) on nuoria, lahjakkaita musiikinopiskelijoita tukeva koulutusorkesteri, jonka riveihin klassista musiikkia opiskelevat nuoret eri puolilta Suomea voivat hakeutua koesoittojen kautta.

NJSO:n kautta nuorilla on mahdollisuus päästä huippuammattilaisten oppiin sekä saada arvokasta kokemusta täysimittaisen sinfoniaorkesterin riveissä soittamisesta. Koulutusprojektin ensimmäinen taiteellinen johtaja on kapellimestari Jukka-Pekka Saraste. Eri puolilla Suomea pidettävien leiritysten ja osaryhmäharjoittelun jälkeen orkesterin kausi huipentuu yhteiskonsertteihin. Orkesterin vahvuus on noin 80 soittajaa ja toimintaan on osallistunut jo yli 300 nuorta muusikkoa iältään 12-30 vuotta.

Vuonna 2007 perustettu Nordea Jean Sibelius Orkesteri on Nordean lähivuosien merkittävin kulttuurisponsorointihanke ja se on osa Nordean ja  Jean Sibelius Marketing:n . Koulutusorkesterihanke on mittavuudessaan ainutlaatuinen Suomessa.

Marraskuussa julkaistava Nordea Jean Sibelius Orkesterin levy tekee historiaa, sillä se on ensimmäinen julkaistu levytys, joka on äänitetty uudessa Musiikkitalossa. 

Teosesittelyt 

Suurten sinfonisten teosten ohella myös pienempimuotoisilla orkesterialkusoitoilla on oma merkityksellinen osansa orkesterikirjallisuudessa. Näin ollen alkusoitot ovat luonnollisesti olleet osa myös Nordea Jean Sibelius orkesterin ohjel­mistoa. Ludwig van Beethovenin (1770-1827) vuonna 1807 säveltämän Coriolanus -alkusoiton taustalla on saksalaisen runoilijan Heinrich Josef von Collinin samanniminen näytelmä. Vaikka sävellyksen taustalta löytyykin kirjallinen aihe, ei sen ymmärtäminen vaadi ulkomusiikillisten aiheiden tuntemista. Coriolanus ei yllä laajuudessaan samoihin mittoihin kuin esimerkiksi Beethovenin alun perin ooppera-alkusoitoiksi tarkoittamat Leonore -alkusoitot, mutta materiaalin tiivis käsittely ja toisaalta muodon kaarros pitävät jännitteen yllä koko teoksen ajan. Ensimmäisistä akordeista lähtien teos ottaa kuulijan otteeseensa, eikä hellitä ennen kuin pois raukeavassa päätöksessä.

 Nordea Jean Sibelius orkesterin perustamisesta lähtien on ollut selvää, että Jean Sibeliuksen (1865-1957) sinfoniat muodostavat keskeisen osan orkesterin ohjelmistoa. Sibeliuksen ensimmäisen, e-molli sinfonian on sanottu sopivan erityisen hyvin nuorille soittajille, eikä ajatus ole kaukaa haettu. Vaikka siinä ei Kullervoon verrattuna ole yhtä furianttia alkuvoimaa tai Lemminkäis-sarjojen oikullista virtuoottisuutta, saa sinfonian sisältämä palo ja eteenpäin pakottava ten­denssi kuin itsestään kaikupohjaa nuorissa soittajissa.

 1890-luvun lopulla alkoi Suomen asema Venäjän osana, autonomisena suuriruhtinaskuntana käydä uhatuksi. Suomalaisiin kohdistuneet sortotoimet, sensuuri etunenässä, lisääntyivät. Näiden tunnelmien keskellä huhtikuussa 1899 sai Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia kantaesityksensä. Samaisen vuoden marraskuussa järjestetyt Sanomalehdistön päivät, joiden tarkoituksena oli tukea sensuurin murjomaa lehdistöä, huipentuivat juhlailtaan Ruotsalaisessa teatterissa. Pääteoksena tuolloin oli Sibeliuksen säveltämä sarja historiallisia kuvaelmia. Sarjan päätöksenä kuultiin osa Suomi herää, joka tultiin myöhemmin tuntemaan itsenäisenä teoksena - nimellä Finlandia.

Biisilista

CD               &n bsp;                                 &nbs p;            

1. Coriolanus Overture, Op. 62

2. Symphony No. I, E minor, op. 39

I Andante ma non troppo - Allegro energico

3. Symphony No. 1 E minor, Op. 39

II Andante (ma non troppo lento)

4. Symphony No. 1 E minor, Op. 39:

III Scherzo (allegro)

5. Symphony No. 1 E minor, Op. 39

IV Finale (quasi una fantasia)

6. Finlandia, op. 26

DVD - The Story of Nordea Jean Sibelius Orchestra

  • 5.0 Surround Sound Album
  • Making of recording
  • Interviews
  • Bonus material

Katso myös