Depeche Moden julkaisee koko uransa kattavaa materiaalia sisältävän 'Remixes 2: 81-11' -remixalbumin kesäkuun kahdeksas päivä. Levyllä on mukana remixejä biiseistä alkaen bändin vuonna 1981 julkaistulta 'Speak And Spell' -esikoisalbumilta aina vuoden 2009 'Sound Of The Universe' - levyyn saakka. 'Remixes 2: 81-11' on myös jatkoa Depeche Moden aiemmin julkaistulle, jo yli miljoona kappaletta myyneelle 'Remixes 81-04' -levylle.
Depeche Mode on ollut remixkulttuurin aallon harjalla jo kolme vuosikymmentä ja niinpä tämä uusi kokoelma pitääkin sisällään klassikkoremixejä, joita ovat olleet tekemässä mm. M83, UNKLE, Trentemøller, François Kervorkian ja Dan The Automator. Tuoreiden remixien takana ovat Stargate, Eric Prydz, Karlsson & Winnberg (Miike Snow) ja Röyksopp. Näiden lisäksi levyn laajennettu versio sisältää bändissä aiemmin vaikuttaneiden Vince Clarken ja Alan Wilderin exclusiiviset remixit. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun kumpikaan herroista on remixannut entisille bändikavereilleen!
Remixes 2: 81-11 julkaistaan tämän yksöis-cd:n lisäksi myös kolmen cd:n pakettina, downloadina sekä kuuden kaksitoistatuumaisen lp:n boxina.





