'Tiger Suit' on Brit Awardseissa palkitun ja myös Grammy-ehdokkaanakin olleen skotlantilaisen KT Tunstallin kolmas studioalbumi. Albumin ensimmäisenä singlenä on julkaistu '(Still A) Weirdo' -biisi. St. Andrewsin yliopistokaupungissa Skotlannissa kasvanut KT Tunstall alkoi uuden albuminsa demoäänitykset Englannin maaseudulla sijaitsevassa aurinkoenergialla toimivassa kotistudiossaan tammikuussa 2009. Levyn esituotanto tehtiin Lontoon Sarm Studioilla. Albumin lopulliset äänitykset syntyivät lopulta kolmen viikon aikana Berliinissä sijaitsevassa Hansa Studiossa, jossa on aiemmin äänitetty useita legendaarisia albumeita kuten esimerkiksi David Bowien 'Heroes', U2:n Actung Baby sekä Iggy Popin Lust For Life.
Tiger Suit sai lopullisen muotonsa Lontoon RAK studiolla. Levyn on tuottanut Jim Abbiss (Arctic Monkeys, Adele, Kasabian, Editors jne).
Uutta musiikkiaan ‘Nature Techno':ksi kutsuva KT Tunstall on säveltänyt osan uuden albuminsa kappaleista niin arvostettujen säveltäjien/tuottajien Linda Perryn ja Greg Kurstenin kuin pitkäaikaisten yhteistyökumppaniensa Martin Terfen ja Jimmy Hogarthin kanssa.
UK julkaisi albumin jo syyskuun lopussa, ja se aloitti taipaleensa albumilistan sijalta 5.
Cd/ dvd -formaatin dvd pitää sisällään 45 minuutin 'How To Make A Tiger Suit' - dokumentin.






