Jorma Kääriäisen loistava soololevy "Yhden tähden hotelli" julkaistaan 28.2.2007 ja 2.3. saa myös samanniminen Jorma Kääriäisestä kertova elokuva ensi-iltansa. Albumin ensimmäinen single on runsaasti radiosoittoa saanut "Yksinäisten miesten kanjoni". Toisena singlenä levyltä lohkaistaan albumin nimikappale "Yhden tähden hotelli".
Kääriäisen kolmannelle soololevylle kappaleita on ollut tekemässä iso joukko tunnettuja kotimaisia muusikoita, ja kaikki sävellykset on tehty tilaustyönä Jormalle. "Levyn tekeminen oli liikuttava kokemus. Uudet kappaleet ovat todella onnistuneita ja yhteistyö yhtyeen kanssa oli kitkatonta" kertoo Jorma Kääriäinen levytysprosessista. Ensimmäinen single on Tuure Kilpeläisen käsialaa, ja albumille kappaleita ovat säveltäneet myös muun muassa J. Karjalainen ja Mikko Kuustonen. Isoa orkesteria kapellimestaroi komeasti Riku Niemi. Levyn tuottajia toimivat Janne Haavisto ja Jorma Kääriäinen.
Jorma Kääriäisen soolokiertue Riku Niemi-orkesterin kanssa on jo käynnistynyt vauhdikkaasti. Tulevia keikkoja ovat muun muassa Hyvinkää-Sali 3.3., Finlandia-talo 21.4. ja Tampere-talo 22.4. Katso keikat tästä.
Uusi albumi täydentää hienosti Jorma Kääriäisestä kertovaa uutta elokuvaa. Dokumenttielokuva "Yhden tähden hotelli" on koskettava matka Jorma Kääriäisen mielenmaisemaan. Matkalla pohditaan miehen uraa, elämää ja unelmien toteutumista. Dokumenttielokuvaa on kuvattu vuodesta 2004.
Yhden tähden hotellin on ohjannut ja käsikirjoittanut Ari Matikainen. Tuottajina ovat toimineet Arto Halonen ja Jari Alén (Art Films Production). Elokuvan levittää Suomessa Sandrew Metronome Distribution Finland Oy.











