Pentti Hietanen: Con Amore CD

Con Amore

"Con Amore" - albumilla Pentti Hietanen liikkuu italialaisen musiikin maailmassa. Italialaisen musiikin levyttäminen on kypsynyt Pentti Hietasen mielessä jo vuosikausia. Upean kuuloinen albumi sisältää monipuolisen kattauksen tutuista ja hieman harvinaisimmistakin kevyen musiikin italoklassikoista. Tutuimmasta päästä lienee kaunis Toivotaan, toivotaan (Che sará), joka onkin albumin ensimmäinen singlevalinta. Hietanen saa tällä levyllä myös ns. "vanhan tutun" duettokumppanin 37 vuoden takaa. Poika varjoiselta kujalta -kappaleessa Hietanen laulaa kappaleen yhdessä 10-vuotiaan itsensä kanssa. Nuori Pentti oli laulanut kyseisen kappaleen vuonna 1969 c-kasetille. Hurmaava esitys nauhoitettiin Pentin vanhempien National-merkkisellä nauhurilla. Nykytekniikan mahdollisuuksia hyödyntäen 'Pikku-Pena' sai studiossa taustalleen uuden orkesterisäestyksen ja 'Iso-Penan' laulukumppanikseen. Lopputuloksena on häkellyttävän hieno ja sympaattinen duetto.

Biisilista

1. Ei koskaan
2. Olet kaikki
3. Toivotaan, toivotaan (Che sará)
4. Poika varjoiselta kujalta
5. Oli kuu, oli ilta
6. Amore Scusami
7. Anama e core
8. Liian nuori rakkauteen
9. Valaistu ikkuna
10. Ridonami la calma
11. Pur dolente son io
12. Non t'amo più

Katso myös