Magic Numbers: Those the Brokes CD

Those the Brokes

Brittiläisten sisarusparien muodostaman The Magic Numbersien kesällä 2005 julkaistu esikoislevy "The Magic Numbers" saavutti huikean suosion niin kriitikoiden kuin yleisönkin keskuudessa. Ylistäviä arvosteluja saanut levy myi Britanniassa tuplaplatinaa, ja keräsi ehdokkuuksia Brit- ja Mercury Awards- palkintogaaloissa. Mojo Awardseissa yhtye palkittiin parhaana uutena tulokkaana. The Magic Numbers oli myös kiertueella U2:n ja legendaarisen Beach Boys- nokkamiehen Brian Wilsonin kanssa.

Debyyttilevyn huikean menestyksen vuoksi voisi kuvitella, että paineet toisen levyn tekemiseen olisivat olleet ylitsepääsemättömät. The Magic Numbersien kohdalla totuus oli kuitenkin aivan toinen. Yhtyeen biisinikkarin ja laulaja/kitaristi Romeo Stodartin sävellyskynän musteelle ei löytynyt loppua, vaan uusia luita ja ytimiä lämmittäviä popteoksia tuntui syntyvän uskomattomalla tahdilla. "Harkitsimme taukoa pitkän kiertueen jälkeen, mutta meillä oli paljon hienoja uusia kappaleita, ja olimme todella innoissamme päästessämme heti kiertueen jälkeen taas studioon. Emme halunneet pitää kuukausien taukoa ja palata sitten ruosteessa takaisin", selittää Romeo.

Suomessa "Those the Brokes" julkaistiin 8. marraskuuta 2006.

Tilaa Those the Brokes albumi täältä!

Katso myös