Sir Elwoodin hiljaiset värit on yhtye, joka on perustamisestaan (1991) lähtien tehnyt pitkäjänteisesti itsensä näköistä musiikkia ja luonut oman tunnistettavan soundinsa.
Kokoonpano
Yhtyeen kokoonpano on laulaja Juha Lehti, kosketinsoittaja Junnu Saaresaho, rumpali Arttu Leskinen, kitaristi Jussi Virtanen ja basisti Puppe Luomanmäki
Oma linja - oma soundi
Kun Sir Elwoodin hiljaisten värien uusi kappale soi radiossa, sen tunnistaa ensikuulemalta yhtyeen tuotokseksi. Tällöin jos koska voi puhua omasta soundista. Onko se keskiolutjatsia, aikuispoppia, itsemurhamusiikkia vai melodista suomirokkia - 2000-luvun Rautavaaraa ja Helismaata, jää jokaisen itse ratkaistavaksi. Totuus kuitenkin on, että Sir Elwoodin hiljaiset värit on perustamisestaan lähtien (1991) kulkenut omaa musiikillista tietään suomirokin näyttämöllä ja menestynyt myös myyntilistoilla.
Sir Elwoodin hiljaiset värit on pitkäjänteisesti tehnyt itsensä näköistä musiikkia ja pyrkinyt rakentamaan albumilähtöisesti kestäviä kokonaisuuksia. Radiohittejäkin on matkan varrella syntynyt, esimerkiksi Viimeisellä rannalla, Neiti kevät, Perunamaa, Viimeinkin ja Älä mee. Musiikkinsa suhteen Sir Elwoodin hiljaiset värit ei ole koskaan tehnyt kompromisseja eikä pyrkinyt toistamaan hittejään. Nöyryys uuden laulun syntymistä ja kunnioitus kaikkea vilpitöntä musiikintekemistä kohtaan antavat leiman yhtyeen tekemisille - ja musiikille. Laulujen aiheet löytyvät tästä päivästä, niin yhteiskunnallisista asioista kuin ihmiselosta toiveineen ja pettymyksineen. Hyvä musiikki ja albumikokonaisuudet löytävät kuulijansa, ja Sir Elwoodin hiljaiset värit olemassaolonsa tarkoituksen.
Historia
Sir Elwoodin hiljaiset värit –yhtyeestä on vähitellen muodostunut oma instituutionsa Suomi-rockin eliittiin. Omaa tietään kulkeneet ja linjansa pitäneet keskiolutjatsimiehet ovat löytäneet tiensä kuppiloista klubien kautta konserttisaleihin – jopa Kansallisteatteriin – ja takaisin. Takana on seitsemän albumia, 1998 julkaistu kokoelmalevy "Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia" ja 2002 julkaistu tuplalivelevy Ilta Illan jälkeen;, monia radiohittejä, tarinoita, kannanottoja, keikkoja ja konsertteja, elettyä elämää. Hienoja muistoja ja uskollinen kuulijakunta.
Keväällä 1991 julkaistiin ensimmäinen Sir Elwoodin hiljaiset värit -albumi "Varjoissa vapaan maailman". Single "Sellaista se on" sai paljon huomiota osakseen. 1990-luvun alussa Elwoodit keikkailivat lähinnä pienissä kuppilois-sa ja loivat mainetta karismaattisella keskiolutjatsillaan. Keväällä 1992 julkaistiin singlenä "Neiti kevät", joka oli yhtyeen ensimmäinen iso radiohitti. Kappale löytyy Sir Elwoodin hiljaisten värien toiselta, syksyllä 1992 ilmestyneeltä albumilta "Yö tekee meistä varkaat". Yhtyeen keikkasuosio kasvoi, ja pienet kuppilat vaihtuivat klubeiksi.
Yhtyeen kolmas albumi "Kymmenen tikkua laudalla" räjäytti potin. Single "Viimeisellä rannalla" oli suuri radiohitti ja levy on myynyt kultaa (kultaraja tuolloin 25.000). "Kymmenen tikkua laudalla" -albumi oli yhtyeen aikaisempiin levyihin verrattuna dynaamisempi ja soinniltaan vahvempi; radiopop ja mollikulkuri löivät ensimmäistä kertaa kättä. Albumilta löytyvät myös kappaleet “Viimeinkin” ja “Älä mee”. Yhtyeen neljäs albumi “Puoli viisi aamulla” ilmestyi huhtikuussa 1995. Ensimmäinen single oli kappale "Kuolen", toinen “Hämärän taa”. Arkoja ja tummiakin sävyjä sisältäneen levyn tuotti Janne Haavisto. Huhtikuussa 1997 julkaistiin "Puunukke", Sir Elwoodin hiljaisten värien viides albumi. Uudenlaista jämäkkyyttä tuttuihin Sir Elwood -tunnelmiin sekoittaneelta albumilta eniten radiosoittoa keräsi suuri suomalainen rakkaustarina “Perunamaa”. Syksyllä 1997 yhtye teki ensimmäiset konserttisalikeikkansa Turussa ja Helsingissä.
Syksyllä 1998 julkaistiin Sir Elwoodin hiljaisten värien ensimmäinen kokoelma-albumi “Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia” ja samanniminen historiikki-nuottikirja. Radiohitiksi albumilta nousi levyn ainoa uusi kappale “Kannelmäki-68”. Yli 30.000 myyneestä kokoelmalevystä tuli yhtyeen ensimmäinen kultalevy (kultalevyraja tuolloin 20.000 kpl). Syksyllä 1998 Sir Elwoodin hiljaiset värit toteuttivat myös pitkäaiakaisen haaveensa, konserttisalikiertueen. Mittava kiertue ulottui 11 suurimpaan kaupunkiin ja huipentui itse asiassa vasta loppukesällä 1999, jolloin Sir Elwoodin hiljaiset värit avasi perjantaina 13.08 ainutlaatuisella konsertillaan Suomen Kansallisteatterin syyskauden.
Lokakuussa 1999 julkaistu “Pyhää kamaa” oli Sir Elwoodin hiljaiset värit –yhtyeen kuudes studioalbumi. Aikaisempiin albumeihin verrattuna levyllä on enemmän “duuria ja biittiä”, kuten yhtyeen laulaja Juha Lehti virne suupielessään totesi EMI:n tuottaja Gabi Hakaselle, joka aikoinaan kiinnitti yhtyeen Herodes-levy-yhtiöönsä. (hyvää yötä). Ensimmäisenä singlenä “Pyhää kamaa” –albumilta julkaistiin “Kollikissa” maaliskuussa 1999. Toinen single “Sua seuraan” valloitti radioaaltoja menestyksekkäästi elokuusta 1999 lähtien. Albumilta julkaistiin vielä singlet "Maailman kaunein maalaistyttö" ja albumin nimikkobiisi "Pyhää kamaa".
Lokakuussa 2001 julkaistiin seitsemäs studioalbumi "Pohjoisesta tuulee taas", jonka kappaleista eniten radioissa soivat "Johnny Ö" ja "Kekkonen". Sovituksellisesti puhallinvetoisin Sir Elwood -albumi, jolle Glen Millerkin nostaisi hattuaan. Albumilta julkaistiin myös singlet Tyttöjen päiväkirjat ja Torkkelinmäki. Keikkasuosikeiksi levyltä ovat nousseet Lasinen vuori ja Sydän vanhanaikainen.Vuonna 2002 oli ensimmäisen Sir Elwoodin hiljaiset värit live-levyn aika. Koska materiaalia uran varrelta oli kertynyt runsaasti, päätettiin julkaista kerralla tuplalevy. Ilta illan jälkeen livelevy sisältää yli 30 Sir Elwood -keikkasuosikkia ja erikoisuutta, mm. a cappellana esitetyn Pikku Minnan ja Suvivirren. Livelevylle yhtye pyrki valitsemaan sovituksellisesti vuosien varrella muuttuneita biisejä, jotta niistä ei tulisi albumilla olevien toisintoja. Levyn julkaisun jälkeen Elwoodit tekivät syksyllä 2002 ensin mittavan konserttisalikiertueen ja heti perään klubirundin.
18. tammikuuta studioalbumi näki päivänvalon 19.09.2003 Kahdeksatta studioalbumiaan Elwoodit vetäytyivät äänittämään tuottaja Gabi Hakasen ja äänittäjä Mikko Joenpolven kanssa kesäkuun alussa 2003 viikoksi Sysmään, Virtaan kartanon luonnonkauniisiin maisemiin. Kevät oli kulunut laulaja-säveltäjä Juha Lehdeltä ja bändiltä biisien teossa ja treeneissä. Kesäkuussa oltiin valmiita purkittamaan kaikki yksitoista kappaletta vanhaan malliin livenä. 18. tammikuuta-albumi onkin lähes sataprosenttinen live, mikä nykypäivänä on harvinaisuus. Kokonaisuutena akustista albumia voisi luonnehtia tunnelmalevyksi - fiilis on siinä käsinkosketeltavan lähellä. Pienuus, herkkyys ja Lehden laulutulkinta toimivat albumin johtolankoina. Jotkut laulut vain ovat enemmän kuin lauluja. Albumilta julkaistiin singlet "Pohjanmaan vuoret", "Bussi 17", "Vuokses sun" ja "Syysyö", jolla on myös "Vuokses sun" -biisin video. Albumin julkaisun jälkeen yhtye lähti kiertueelle, joka päättyi helmikuussa 2004 Tampereelle. Kyseinen keikka jäi viimeiseksi, jolla myös kesällä 2004 menehtynyt basisti Riku Järvinen soitti.
Ilta Rikulle -muistokonsertti järjestettiin Helsingin Tavastia-klubilla 18.11.04. Sen jälkeen orkesteri pystyi siirtämään katseensa eteenpäin. Ensimmäinen etappi yhtyeen uudella matkalla oli Sir Elwoodin hiljaisten värien tarinan kertominen tähän asti kokoelmalevyn ja live-DVD:n muodossa. Maaliskuun 16. päivä julkaistu ”Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia, Osa 2” sisältää 30 biisiä, joista 17 on levyllä ja 13 DVD:llä. Kokoelmalevyltä ei löydy ainuttakaan samaa biisiä kuin ”Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia, Osa 1” –kokoelmalta, mutta live-DVD:llä samoja kappaleita on.
Uutta Sir Elwood-musiikkia kera uuden basistin, Puppe Luomanmäen, kuultiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2007 julkaistun albumin "Sattuman kauppa" myötä.
Uusimmat uutiset:
Tammikuussa 2009 Sir Elwoodin hiljaisten värien taivalta tulee täyteen kaksi kunniakasta vuosikymmentä. Tätä juhlistaakseen orkesteri julkaisee 21.1.2009 mahtavan historiikki-boxin sekä järjestää neljä juhlakonserttia. "Reilun 20 yhteisen vuoden, yhdeksän studiolevyn, kolmen kokoelmalevyn ja tuhannen keikan jälkeen halusimme sijoittaa menneet matkat kansiin ja kirjoihin" kertoo Juha Lehti. 20-vuotisjuhlaboxi "Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia, osa 3" sisältää kolme cd-levyllistä yhtyeen parhaita kappaleita, levyllisen ikimuistoisimpia livetaltiointeja ja dvd:n. Samaan aikaan julkaistaan myös kattava Sir Elwood -nuottikirja, josta löytyvät nuotit kolmen kokoelmacd:n kaikkiin kappaleisiin sekä Juha Lehden tarinoita 20-vuotisen matkan vaiheilta. Nuottikirjan julkaisee Like.







