1995 perustettu Weeping Willows on kymmenvuotisella urallaan kasvanut merkittäväksi ilmiöksi ruotsalaisen pop- ja rockmusiikin kentällä.
Uransa alussa Scott Walkerin, Roy Orbisonin, Burt Bacharachin ja Velvet Undergroundin kappaleita versioinut yhtye siirtyi pian kokonaan omien sävellysten esittämiseen ja kasvoi kiinostavasta livebändistä omaperäiseksi ja -ehtoiseksi yhtyeeksi. Mahtipontinen ja suurieleinen soundi yhdistettynä henkilökohtaisiin ja intiimeihin teksteihin oli yhdistelmä jolla bändi sai nopeasti uskollisen fanipohjan, joka on levy levyltä kasvanut yhä suurempiin mittoihin. Debyyttialbumillaan Broken Promise Land 1997 Weeping Willows viihtyi vahvasti 60 -lukuisissa tunnelmissa. Sovituksia myöten mennyttä maailmaa
huokuva ensilevy on sittemmin saanut seuraa lukuisista singleistä ja EP -julkaisuista sekä albumeista
huokuva ensilevy on sittemmin saanut seuraa lukuisista singleistä ja EP -julkaisuista sekä albumeista




