Radiohead on brittiläinen rock-yhtye, joka on 1990-luvun lopulta lähtien on saanut osakseen erittäin suurta arvostusta sekä kriitikoilta että yleisöltä.
Yhtye soitti alun perin brittipoppia, mutta kolmannella albumilla "OK Computer" heidän musiikissaan alkoi olla jo melkoisesti progressiivisen rockin vaikutteita. "Kid A" -levyllä yhtye jatkoi edelleen uudistushenkistä linjaa siirtymällä elektroniseen musiikkiin. "Kid A":n sessioissa äänitetyn Amnesiacin jälkeen yhtye palasi "Hail To The Thief" illä hieman takaisin kitararockin pariin, mutta edelleen elektronisia elementtejä käyttäen.
Yhtyeen suurimpia hittejä ovat mm. "Creep", "High and Dry", "Just", "My Iron Lung", "No Surprises", "Paranoid Android", "Karma Police", "Pyramid Song" ja "There There".
Radiohead on yhtä kuin Colin Greenwood, Jonathan (Jonny) Greenwood, Edward (Ed) J O'Brien, Philip (Phil) Selway ja Thomas (Thom) Yorke.
Nimensä yhtye on ottanut Talking Headsin kappaleesta ”Radio Head”.







