Ranskalainen elektronista poppia soittava yhtye aloitti uransa tavallisena kellaribändinä. He teettivät vuonna 1995 itse 500 kappaletta sinkkuja ja jakelivat niitä eteenpäin.
Pian he pääsivätkin etenemään urallaan, kun Air ottivat heidät lämmittelybändikseen. Vuonna 2000 he vihdoin pääsivät tekemään ensimmäisen albuminsa "United", jolta irroitetttu single "Too Young" on kuultu mm. Sofia Coppolan elokuvassa Lost In Translation. Kehuttu debyytti sai jatkoa vuonna 2004 julkaistusta albumista "Alphabetical", josta löytyvät mm. kappaleet "Victim Of A Crime", "Run Run Run" ja "Everything Is Everything". Yhtye julkaisi vuonna 2004 myös livealbumin "Thirtydaysago" - nimensä mukaisesti se julkaistiin kolmekymmentä päivää yhtyeen kiertueen jälkeen. Albumi sisältää mm. Helsingin Tavastian keikalla äänitettyjä kappaleita. Suomessa yhtye nähtiin viimeksi Ilosaarirockissa kesällä 2005.








