Mariza | Etusivu

(Portugali)

Mariza

”Mariza on ihastuttava, yliluonnollinen olento, jonka Luoja on lähettänyt keksimään fadon uudelleen” Säveltäjä Nuno Nazareth Fernandes Marizasta

Mariza on tämän hetken kysytyimpiä fado-artisteja maailmassa. Tämä mosambikilaissyntyinen, mutta Portugalissa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt laulajatar, sukelsi fadon maailmaan jo ennen kuin osasi lukea. Sanoitusten muistamiseen tarvittiinkin tuolloin isän piirtämiä sarjakuvakertomuksia. Ensimmäiset esiintymiskokemuksensa Mariza hankki viisivuotiaana ihastuttamalla asiakkaita vanhempiensa omistamassa ravintolassa Lissabonissa.

Teini-iässä Mariza lauloi erilaisissa soul-, jazz- ja funk-kokoonpanoissa, mutta kun tuottaja Jorge Fernando kuuli hänen tulkitsevan fadoa, taivutteli hän Marizan levyttämään kokonaisen albumin fadoa. Tuloksena oli Marizan debyyttialbumi Fado Em Mim (2001). Fado merkitsee kohtaloa, ja Marizan mukaan fado on hänen kohtalonsa - musiikki valitsi hänet pikemminkin kuin hän musiikkia. Myös Marizan seuraavat albumit, "Fado Curvo", "Transparente" ja 'Terra' ovat olleet menestyksiä.

Perinteitä kunnioittavaa, mutta innovatiivista Marizaa on kiitelty sielukkaan äänensä lisäksi vangitsevasta lavakarismastaan ja glamouria tihkuvasta olemuksestaan. Visuaalisuus onkin erityisen tärkeää tälle muotisuunnittelijoiden kanssa yhteistyötä tekevälle ja hiustrendejä luovalle artistille. Kotimaassaan supersuosittu laulajatar on palkittu myös lukuisin kansainvälisin palkinnoin (ks. luettelo tiedotteen lopussa). Säveltäjä Nuno Nazareth Fernandesin sanoin: "Mariza on ihastuttava, yliluonnollinen olento, jonka Luoja on lähettänyt keksimään fadon uudelleen"

Mariza ja Suomi

Supersuosittu Mariza on saanut myös Suomessa erittäin lämpimän vastaanoton. Ensiesiintymisensä jälkeen vuoden 2003 Helsingin Juhlaviikoilla laulajatar on kerännyt hurmaantuneen ihailijakunnan ja myynyt Savoy-teatterin täyteen kolme kertaa, Finlandia-talon kolme kertaa ja täyttänyt saleja Turussa, Lahdessa ja Tampereella. Perinteikäs, mutta innovatiivinen Mariza on saanut sielukkaan, ainutlaatuisen äänensä lisäksi kiitoksia karismaattisesta lavaesiintymisestään ja glamouria tihkuvasta olemuksestaan.

 Myös Marizan albumit ovat käyneet täällä kaupaksi: 'Transparente' vietti aikaan yli kaksi kuukautta Suomen virallisella listalla ja edellinen albumi 'Terra' oli korkeimmillaan albumilistan sijalla neljä.