Nordea Jean Sibelius Orkesteri | Etusivu

Nordea Jean Sibelius Orkesteri

Nordea Jean Sibelius Orkesteri (NJSO) on nuoria, lahjakkaita musiikinopiskelijoita tukeva koulutusorkesteri, jonka riveihin klassista musiikkia opiskelevat nuoret eri puolilta Suomea voivat hakeutua koesoittojen kautta.

NJSO:n kautta nuorilla on mahdollisuus päästä huippuammattilaisten oppiin sekä saada arvokasta kokemusta täysimittaisen sinfoniaorkesterin riveissä soittamisesta. Koulutusprojektin ensimmäinen taiteellinen johtaja on kapellimestari Jukka-Pekka Saraste. Eri puolilla Suomea pidettävien leiritysten ja osaryhmäharjoittelun jälkeen orkesterin kausi huipentuu yhteiskonsertteihin. Orkesterin vahvuus on noin 80 soittajaa ja toimintaan on osallistunut jo yli 300 nuorta muusikkoa iältään 12-30 vuotta.

Vuonna 2007 perustettu Nordea Jean Sibelius Orkesteri on Nordean lähivuosien merkittävin kulttuurisponsorointihanke ja se on osa Nordean ja  Jean Sibelius Marketing:n . Koulutusorkesterihanke on mittavuudessaan ainutlaatuinen Suomessa.

Marraskuussa julkaistava Nordea Jean Sibelius Orkesterin levy tekee historiaa, sillä se on ensimmäinen julkaistu levytys, joka on äänitetty uudessa Musiikkitalossa. 

Legendaarinen klassisen musiikin levymerkki EMI Classics on tunnettu monista maineikkaista klassisen musiikin tähdistä kuten mm. Placido Domingo, Sir Simon Rattle, Dame Kiri Te Kanawa, Barbara Hendricks, Itzhak Perlman ja Paavo Berglund. Nordea Jean Sibelius Orkesteri kapellimestarinaan Jukka-Pekka Saraste liittyy tähän maineikkaaseen joukkoon elokuussa äänitettävällä ja marraskuussa Musiikkitalossa julkaistavalla levyllä, joka on samalla ensimmäinen EMI Classicsin julkaisema suomalainen levytys kahteentoista vuoteen. 

Superaudiona julkaistava albumi tulee pitämään sisällään Sibeliuksen 1. sinfonian, Finlandian sekä Beethovenin Coriolanus-alkusoiton. Lisäksi albumilla on noin viidentoista minuutin mittainen dokumentti Nordea Jean Sibelius orkesterin koulutustoiminnasta, aikaisemmista konserteista ja levytyksen teosta.  Tätä edeltävä suomalainen EMI Classics -julkaisu oli vuonna 1999 julkaistu Linda Lampeniuksen 'Linda Brava' albumi, jonka ansiosta Lindasta tuli vuosituhannen vaihteen myydyin klassisen musiikin suomalaisartisti.