Ruohosen musiikista tulee vääjäämättä mieleen eletty elämä ja aikuisen miehen laulujen tematiikassa liikutaan rehellisyyden ja sielukkuuden porteilla. Herran möreä makuuhuonebaritoni luo kappaleisiin syvyyttä ja uskottavuutta hellien kuuloaistejasi mitä mainoimmalla tavalla.
"Musiikilla on ollut aina suuri osa elämässäni. Olin kuulemma 4-vuotias, kun soitin ksylofonilla kappaleen Varrella virran. Itsehän en moista muista, mutta siitä pitäen vanhempani ovat tukeneet minua kaikessa musiikkiin liittyvässä. Seitsemänvuotiaana isäni vei minut musiikkikauppaan ja kysyi, minkä soitimen haluaisin. Kyseisessä Fazerin musiikkikaupassa oli seinät täynnä viuluja ja se jotenkin siinä kohtaa kolahti seitsenvuotiaan tajuntaan, että viuluhan oli saatava.
Noin seitsemän vuotta viulua tuli soitettua, hieman niin kuin isän mieliksi, koska eihän viulu enää 14-vuotiaan mielestä mikään kovin trendikäs peli ollut. Sitten olikin sujuvaa hypätä rumpujen taakse ja lähteä 17-vuotiaana hakemaan Helsingin Pop/Jazz -opistoon ja opiskelemaan rumpumaikaksi.
Elämäntilanne kuitenkin muuttui radikaalisti, ja jouduin jättämään opinnot kesken Ogelissa ja muutamaan takaisin Poriin, josta olen kotoisin. Rupesin tekemään omia kipaleita ja siirryin virallisesti kitaraan. Vuosi oli tuolloin 1989 tai 1990.
Porissa asuessani tein erilaisia bändiprojekteja ja osallistuin vahingossa Fazer Finnlevyn ja Lasse Noreksen järjestämään laulukilpailuun, jonka lopulta voitin. Sen myötä sain sitten ekan levytyssopimukseni. Levy ilmestyi vuonna 1997 alkuvuodesta, kolmen vuoden puurtamisen jälkeen. Kymmenisen vuotta on nyt sitten tullut tehtyä hieman kaikennäköistä mainosmusiikista isoihin bilebändeihin, mutta se oma juttu on vielä toistaiseksi jäänyt puuttumaan."
Näin kertoilee itsestään Pasi Ruohonen, joka uuden musiikkinsa myötä kulkee pelkästään nimellä Ruohonen. Ruohonen on Pasin uusi pelkistetty artistinimi ja samaa nimeä tottelee myös hänen uusi bändinsä, jossa suurta roolia näyttelee myös kitaristit/tuotttaja Ari Sunell, tuttu muun muassa Riki Sorsan Leirinuotio-orkesterista.
Ensimmäinen single "Näen unta sinusta" on Petri Erkon säveltämä hieno tunnelmapala, jossa Ruohosen lämmin makuuhuonebaritoni pääsee kutsuvasti oikeuksiinsa. Sinkku pohjustaa samalla tulevaa albumia, joka julkaistaan myöhemmin EMI Finlandin toimesta.




