Iconcrash julkaisee uuden albumin Inkeroinen 14. syyskuuta 2011. Levyn nimi on kunnianosoitus Iconcrashin sielun, Jaani Peuhun, levytyksen aikana poisnukkuneille isovanhemmille ja samalla myös kotikylälle. Uudistuneen Iconcrashin kolmas albumi on edellisistä poiketen koko yhtyeen luomus.
Yhtyeen kolmannen albumin teko aloitettiin "doomsday disco"-teemalla. Idea oli tehdä tanssittava elektroninen maailmanlopun discolevy kasarihengessä. Levyä tehtiin parhaimmillaan samanaikaisesti Suomessa, Englannissa ja Ruotsissa. Tämä oli mahdollista siksi, että Iconcrash-muusikot levyttivät yhtenä isona tuotantotiiminä. Yhtyeen jäsenten lisäksi albumille antoivat panoksensa muun muassa huippunimet Lee Slater (The Vaccines, 30 Seconds to Mars, Kylie Minogue), Arttu Peljo (Sunrise Avenue, Jenni Vartiainen, Chisu) ja Antti Eräkangas (The Rasmus, Von Hertzen Brothers, Lauri).
Albumin teema muuttui levynteon aikana, kun Jaani menetti ensin vaarinsa ja kuukausi sen perään poistui mummokin. Maailmanlopun disco siirtyi Kymijoen varrelle Kouvolan Inkeroisiin isovanhempien taloon ja pihamaille. Uusi levy ei kuitenkaan ole synkkä - vaan päinvastoin. Kyseessä on Iconcrashin historian positiivisin albumi ja tarinat ovat seikkailuja ympäri maailmaa: Viisi kuukautta studiossa, hautausmaalla ja lentokentillä.
Levyn teknisestä puolesta: levyn lämpöisen sähköiseen sointiin käytettiin kymmenittäin 80-luvun analogisyntetisaattoreita, samplereita, rumpukoneita ja sähkörumpuja, aitoja kuoroja ja jousia. Jaani jätti tällä kertaa kitarat orkesterin kitaristin Matti Toivosen soitettavaksi ja itse keskittyi enemmän laulamiseen ja tuotantoon.
Tuttuun tapaan Iconcrashin levyn kannet on tehnyt Jaanin sisko Riina Peuhu, joka teki kansien kanssa oman surutyönsä. Kansikuvituksena on mm. isovanhempien kirjeitä sodan jälkeen ennen yhteiseloa.
Iconcrash on allekirjoittanut managerisopimuksen arvostetun amerikkalais-englantilaisen manageritiimin (FLUX Development & Management / Singerman Entertainment) kanssa. Sopimus edistää yhtyeen uraa kansainvälisillä markkinoilla. Muihin toimiston edustamiin artisteihin kuuluvat muun muassa Motörhead ja Anthrax.
Ennen ulkomaille menoa Iconcrash tekee laajan kiertueen Suomessa.
Iconcrash : Inkeroinen - Finnish Tour Part 1:
23.09. Helsinki, Bar Bäkkäri / Green Room (+ Let´s Eat Them)
30.09. Heinola, Pleissi
01.10. Jyväskylä, Musta Kynnys
06.10. Järvenpää, Korona
07.10. Lahti, Black Label Night
08.10. Savonlinna, The Rocks
14.10. Helsinki, The Circus (Supporting Kaiser Chiefs)
15.10. Turku, Levykauppa Äx (Unplugged, Showtime 15:00)
15.10. Turku, S-Osis - Bad New Music Festival
21.10. TBA
22.10. Joensuu, Kerubi (+The Blanko, For The Imperium)
27.10. Kajaani, Balls
28.10. TBA
29.10. Kokkola, The Rock Pub
Iconcrash:
Jaani Peuhu
Matti Toivonen
Oskari Vilmunen
Riku-Niilo Mattila
Arttu Juntunen



