Siiri Nordin on tehnyt levytyssopimuksen EMI Finlandin kanssa. Uusi albumi näkee päivänvalon maaliskuussa 2008.
Uusi levy on suomenkielinen. Albumilla liikutaan rockista jatsahtaviin ja akustisiin tunnelmiin.
Tekstimaailma on omakohtainen, koskettava ja humoristinen. Tekstejä Siiri on tehnyt yhdessä
käsikirjoittaja Vilja Roihun kanssa, sävellykset ovat Siirin omaa käsialaa. Levyn on tuottanut
Jussi Jaakonaho, ja sovitukset on tehty yhteistyössä Siirin, Jussi Jaakonahon ja Siirin bändissä soittavien Mitja Tuuralan ja Sami Kuoppamäen kanssa. Levyllä vierailevat muun muassa Pekka Kuusisto, Kimmo Pohjonen ja Jussi Nikkilä.
Suomenkielinen albumi syntyi Siirin mukaan uteliaisuudesta. "Tahdoin tietää, miltä kuulostan
suomeksi kaiken englanninkielisen materiaalin jälkeen. Ja yllättävän hyvältähän tämä soundaa! Soundi on tuore, mutta mausteita on haettu muun muassa 60- ja 70-luvun bluegrassista ja jatsista" Siiri kertoo.
Levyn ensimmäisenä singlenä radiojakoon lähtee "Viimeinen palanen", joka sai ensisoittonsa YleX-kanavalla perjantaina 23.11. Uusi single on kuultavissa myös EMIn Jukeboxissa.







