Neljä Ruusua -yhtye vetäytyy viettämään hiljaiseloa määräämättömäksi ajaksi. Viimeinen julkinen esiintyminen ennen taukoa on 17.8. 2007 Ravintola Virgin Oilissa Helsingissä. 14-08-2007 | Lue lisää »
Ensi-ilta -albumilta aiemmin irrotetut sinkut ovat toimineet radioissa hienosti. Runsasta soittoa ovat saaneet niin levyn nimibiisi, kuin "Soudat - huopaat" ja "Tahdon" -kappaleetkin. 05-03-2007 | Lue lisää »
Ensi-ilta on Neljän Ruusun vastajulkaistun uutuusalbumin vahva nimibiisi, jonka tarttuva kertosäe on taattua ja tanssittavaa Ruusu-materiaalia. 29-11-2006 | Lue lisää »
Neljän Ruusun uusi musiikkivideo on Suomen ensimmäinen kännykkäkameralla kuvattu musiikkivideo. Video on kuvattu bändin keikalta 11.11. kahdella Nokian N93-mallin ja kahdella N70-mallin puhelimella. 27-11-2006 | Lue lisää »
Neljä Ruusua -yhtyeen viikko sitten julkaistu uusi albumi "Ensi-ilta" nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan sijalle #3!12-10-2006 | Lue lisää »
Ruusujen luomisvoima ei ole ehtynyt. Sen todistaa huomenna 04.10. ilmestyvä yhä syvemmälle rockin antaumuksellisuuden ja popin tanssittavuuden rajamaastoon pureutuva uusi albumi ”Ensi-ilta”. 03-10-2006 | Lue lisää »
Tahdon on Neljä Ruusua -yhtyeen toinen single lokakuussa julkaistavalta uudelta albumilta. Huomenna torstaina 14.09 Ruusut esittävät kappaleen Elämä Lapselle -konsertissa Hartwall Areenalla. Biisin uunituore video pyörii Voice-kanavalla huikeassa rotaatiossa koko tämän viikon.13-09-2006 | Lue lisää »
Elokuvamainen, juonekkaasti pudotteleva ”Tahdon” on toinen single 04.10 julkaistavalta uudelta Neljä Ruusua -albumilta. Tahdon -videon ensi-ilta Voice-TV:llä ma 11.09.05-09-2006 | Lue lisää »
Ruusujen kesärundi päättyi Ilosaarirockin hurmioon heinäkuussa. Ennen uuden albumin julkaisurundia Ruusut voi nähdä livenä tänä lauantaina 26.08.24-08-2006 | Lue lisää »
Neljä Ruusua -yhtyeen sivuille www.neljaruusua.com on avattu Neljä Ruusua Radio, joka soittaa yhtyeen musiikkia tauotta ympäri vuorokauden.04-07-2006 | Lue lisää »
CD | 16-06-2010
Video
Audio