Recoil nimen takaa löytyy brittiläinen muusikko/tuottaja Alan Wilder, joka on tunnettu myös 14 vuotta kestäneestä urastaan huippusuositussa Depeche Mode –yhtyeessä.
Pitkän Depeche Mode uran (1983-1995) aikana Wilder toimi muun muassa yhtyeen kosketinsoittajana sekä rumpalina. Hän kynästään on lähtöisin Depeche Mode -kappaleet "If You Want", "Fools", "The Landscape Is Changing", "In Your Memory", ja "Two Minute Warning".
Alan Wilder on 30-vuotisen musiikkiuransa aikana toiminut niin studioassistenttina kuin sessiomuusikkonakin, mutta hänen taitonsa hioutuivat nimenomaan hänen Depeche Mode -vuosinaan. Wilder on tunnettu hänen huolellisesta paneutumisesta musiikin tekoon. Hän kiinnittää paljon huomiota pieniin yksityiskohtiin, joka kuuluu hyvin hänen musiikistaan. Recoil sai alkunsa Wilderin sivuprojektina 1980-luvun puolivälissä. Se toi Wilderille hyvän vastakohdan ja toisen ilmaisukanavan Depeche Moden rinnalle. Recoil julkaisi ensimmäisen "Hydrology" -albuminsa vuonna 1988, ja toinen albumi "Bloodline" seurasi vuonna 1990. Alan Wilder jätti Depeche Moden vuonna 1995, ja keskittyi sen jälkeen Recoil-projektiinsa täysipäiväisesti. Sen jälkeen Recoililta ilmestyi kaksi kriitikoiden ylistämää albumia, "Unsound Methods" vuonna 1997 ja "Liquid" vuonna 2000.
Tuorein Recoil-julkaisu kantaa nimeä "subHuman". Heinäkuussa 2007 julkaistavalla albumilla Alan Wilder tekee yhteistyötä New Orleans -bluesmiehen Joe Richardsonin, sekä brittiläisen laulaja/lauluntekijä Carla Trevaskisin kanssa.



